miia
Apprentice
Posts: 60
|
Post by miia on Mar 26, 2008 22:25:02 GMT 2
Alex johdatteli Kimin hotellin toisen kerroksen kahvilasta aulan kautta ulos sisäpihalle. Nainen oli vaisun oloinen, mutta Alex ajatteli sen johtuvan vain alkujännityksestä, joka ehkä häviäisi jossain vaiheessa heiltä kummaltakin.
Ulos päästyään mies suuntasi suihkulähteen äärelle. Tupakat ja löytyivät takin taskusta - punaista kenttiä - ja sytkäri pienen etsiskelyn jälkeen housujen taskusta.Alex tarjosi Kimillekin.
Hänestä tuntui, että hänen pitäisi keksiä jotakin puhuttavaa, hänhän Kimin oli tänne "jatkoille" pyytänyt. Olisi epäkohteliasta olla vain hiljaa, mutta tuntui myös typerältä alkaa kyselemään pelkkiä turhanpäiväisyyksiä. "Oliko sulla paljonkin kiirettä töissä näinä välipäivinä, kun ei nähty", mies kysäisi ja tupakanpolttelun lomasta. Hän ei tuntunut osaavan puhua Kimin kanssa muusta kuin tämän töistä.
|
|
|
Post by alexandria on Mar 27, 2008 15:08:42 GMT 2
Oli kohteliasta tarjota tupakkaa, mutta Kim kieltäytyi. Yleensäkään hän ei polttanut vapaalla selvinpäin ollessaan. Vain stressaantuneena tai alkoholin vaikutuksen alaisena. No, olihan hän nyt jokseenkin stressaantunut kaikista päässä pyörivistä ajatuksista, mutta hän kieltäytyi silti. Tulisi vain entistä pahempi olo.
Kimin mielestä oli hieman outoa, kun mies ei muuta kuin puhua pälpättänyt työasioista, mutta ehkei heillä ollut mitään muutakaan yhteistä - tosin ei työasioissakaan. "Joo, melkein 12-tuntisia päiviä. Vähän vaikee leffa tekeillä", nainen vastasi. Hän kietoutui cashmirneuleeseensa, vaikkei ollut kylmä.
|
|
miia
Apprentice
Posts: 60
|
Post by miia on Mar 27, 2008 15:46:28 GMT 2
"Kylmä?" Alex kysäisi ja astui Kimin viereen. Hän kietoi toisen kätensä tämän hartioille ja suukotti naista otsalle. Hän ei tiennyt, mistä äkillinen rohkeuspuuska tuli, mutta ei kai tuon niin väliksikään.
"Ootko sä käynyt paljon viettämässä aikaa hotellin ulkopuolella", Alex kysyi, kun ei muutakaan osannut. Häntä kiinnosti kaupunki kaikkine putiikkeineen, kahviloineen ja musiikkimaailmoineen, mutta hän ei luottanut suunnistustaitoihinsa niin paljoa, että lähtisi yksinään hortoilemaan. Alxin teki jo mieli takaisin lavalle. Mies tiesi tältäkin suunnalta jostain löytyvän kuppiloita, joissa järjestettiin niin sanottuja Open Mic-iltoja, jolloin kuka tahansa saisi nousta lavalle.
|
|
|
Post by alexandria on Mar 27, 2008 15:54:04 GMT 2
Kim puisteli päätään Alexin kysyessä kylmyydestä. Hän koitti hymyillä miehelle, mutta jokin sai hänen olonsa tuntumaan oudolta ja epänormaalilta.
"Öö, empä paljoakaan. Parissa vaate- ja kenkäliikkeessä oon pyörähtänyt mutta en muualla. Oon asunut täällä vasta ehkä kuukauden verran, eikä oo ollut aikaa", Kim kertoi ja selitti. Hän kasteli sormenpäitään suihkulähteen vedessä mietiskellen. Hänellä ei ollut ollut aikaa edes käydä syömässä hotellin ulkopuolella työkiireiden takia.
Nyt kiireet kuitenkin olivat vihdoin takanapäin ja ehkä jatkossa hän ehtisi veittää aikaa myös lempiharrastuksensa parissa - rahan tuhlaamisessa. Kimillä oli kasapäin käyttämättömiä asusteita kaapin perillä. Jostain sitä rahaa aina vain löytyi uusiin merkkituotteisiin, niinkin paljon ettei kaikkia enää kotona ehtinyt käyttää.
|
|
miia
Apprentice
Posts: 60
|
Post by miia on Mar 28, 2008 15:56:19 GMT 2
Alex nyökkäsi naisen vastaukselle: "Joo." Hän ei kertakaikkiaan keksinyt mitään puhuttavaa, eikä Kimkään vaikuttanut olevan juttutuulella.
Lontoossa Alex olisi tässä vaiheessa nostanut kädet ilmaan ja todennut pelin olevan selvä. Jostain syystä hän ei voinut tehdä niin nyt. Kai hän oli kuvitellut pitävänsä Kimistä hotellihuoneen ulkopuolellakin enemmänkin, mutta jokin ei vain tuntunut kolahtavan kohdalleen. Ehkä hänen pitäisi antaa tilanteelle aikaa, ellei nainen ottaisi ratkaisevaa askelta johonkin suuntaan. Mies tyytyi olemaan hiljaa tupakkaansa poltellen.
|
|
|
Post by alexandria on Mar 28, 2008 20:33:05 GMT 2
Kim huokaisi syvään. Hänen oli ryhdistäytydyttävä, tai Alex lipuisi suolasillin tavoin hänen käsistään. Kim nosti kätensä Alexin olalle ja katsoi tätä silmiin hymyillen. Naisen halut tuntuivat heräävän, mutta ehkä sisäpiha ei ollut hyvä paikka peuhaamiselle. Ja ehkei keskellä päivää muutenkaan.
"Mitäs sanot, lähdettäisiinkö kaupungille?", Kim päätti kysäistä luopuen kaikista kuksimisajatuksistaan. "Nyt, tai myöhemmin. Miten sinulle vain sopii." Hän yritti olla puhelias ja energinen, tai pariskunta varmaan vaipuisi horrokseen tuossa hiljaisuudessa. Tilanne vaikutti välillä todella hankalalta, mutta ehkä se olisi paranemaan päin jos he keksisivät enemmän puheenaiheita ja tekemistä.
Kaupungilta voisi löytyä jotain mielenkiintoista, voisi Kim ainakin tutustua paremmin Alexiin ja tämän mielenkiinnon kohteisiin.
|
|
miia
Apprentice
Posts: 60
|
Post by miia on Mar 28, 2008 22:24:42 GMT 2
Alex tuumaili ehdotusta uudesta maisemanvaihdosta hetken. Lähistöllä mahdollisesti olevat soitinliikkeet ja levykaupat kiehtoivat kyllä, vaatteitakin pitäisi uusia. Kaikki nykyiset muistuttivat jollain tapaa illoista Lontoossa. Tytöistä, viinasta ja kokaiinista. Miestä vavisutti ajatus repun sivutaskun pohjalla olevasta pienestä minigrip-pussista. Kai se pitäisi hävittää roskikseen. Silti hän ei ikinä tekisi niin.
"No, kai sitä vois lähteäkin. Ei mulla nytkään mitään tekemistä ole, että ihan miten vaan."
|
|
|
Post by alexandria on Mar 30, 2008 8:54:42 GMT 2
Kim ilme vakavoitui hieman. Mies lähtisi hänen kanssaan kaupungille vain siksi, ettei hänellä ollut muuta tekemistä? Tuo vastaus tuntui saavan pienen kipinän Kimin sisässä hiipumaan. Ei Alexia tainnut oikeasti huvittaa lähteä, mahtoiko tämä myöntyä vain naisen mieliksi? Äsh, inhottavaa.
"Öö, no, ei meidän pakko ole mennä", Kim tokaisi lopulta.
Hänen olisi tehnyt meili raivostua ja paiskoa tavaroita (eipä sisäpihalla kyllä paljoa paiskottavaa ollut). Kaikki tuntui menevän niin päin persettä. Eikö kaksikolta sujunut mikään ilman terästystä? Eivätkö he todella saaneet aiheeksi edes mielenkiintoista jutunjuurta ilman humalatilaa? Kimin mieli oli toivoton. Hänen olisi tehnyt mieli itkeä. Ei heillä synkannyt.
|
|
miia
Apprentice
Posts: 60
|
Post by miia on Mar 30, 2008 12:16:19 GMT 2
"Eikun mennään vaan. Sä varmaan osaisit näyttää mulle jotain paikkoja - itse en tietäis edes mihin suuntaan lähteä tuosta portista etsimään mitään. Ei täällä hotellillakaan aina viitsisi pyöriä", Alex sanoi yrittäen pelastaa tilannetta. Tunne siitä, että hän ei osannut olla eikä puhua naisten kanssa sai vahvistusta koko ajan. Oli paljon helpompi olla baarissa isolla porukalla, napata lähtiessä joku mukaanliittyneistä tytöistä mukaansa ja hoidella hommat tarvitsematta huolehtia jatkosta. Bändärit tiesivät olevansa vain yhden illan huvia, eivätkä halunneetkaan muuta.
Alex sytytti toisen tupakan. Tätä menoa Kim saisi tarpeekseen hänestä, eikä Alexin taaskaan tarvitsisi huolehtia mistään, kunhan hautautuisi huoneeseensa peiton alle murehtimaan omaa saamattomuuttaan.
|
|
|
Post by alexandria on Mar 30, 2008 12:33:33 GMT 2
Kim ei kestänyt enää sekuntiakaan. Hänen oli pakko purkaa ylikuormittuneita aivojaan ja sanoa asiansa. Hän luultavasti karkottaisi miehen ikihyviksi läheltään, mutta ei kai tästä enää ylöspäinkään noustu. Ei ollut mitään menetettävää, koska tästä hommasta tuskin tulisi mitään. Kaksi saamatonta p?k?lea, jotka vaivoin puhuivat toisilleen.
"Alex", Kim aloitti. Hänen silmissään tuntui pyörivän. Häntä pelotti. "Minun on pakko kertoa tämä nyt, ja tiedän, ettet ilahdu vaan luultavasti juokset kauas pois etkä tahdo nähdä minua enää. Tiedän, ettet ole sen tyyppinen ihminen joka tässä tilanteessa pitäisi olla. En voi kahlitakaan sinua, joten mene jos menet, mutta älä mene ennen kuin sanon asiani."
Kimin silmät kostuivat. Hän tiesi, että se oli menoa nyt ja viimeistään tämän hetken jälkeen Alex ei enää katsoisi häneen päinkään.
|
|
miia
Apprentice
Posts: 60
|
Post by miia on Mar 30, 2008 13:24:08 GMT 2
Alex katsoi Kimiin kummastuneena. Mitä niin kamalaa tämä muka voisi sanoa, ettei hän tahtoisi nähdä tätä enää ?
Hänen olisi tehnyt mieli ottaa naista kädestä tai jotain, mutta katsoi kuitenkin parhaaksi olla tekemättä niin - varmuuden vuoksi. "Öhm, niin? Emmä usko, että sulla mitään kovin paljon kamalampia luurankoja voi olla kaapissa, kuin minulla", Alex sanoi hieman naurahtaen, ja katsoi Kimiä silmiin.
|
|
|
Post by alexandria on Mar 30, 2008 19:28:50 GMT 2
No, löytyi mieheltä ainakin vähän huumoria tässäkin tilanteessa. Se kyllä varmasti katoaisi pian. Ei ehkä luurankoja kaapissa, mutta jotain jossain muualla..
"Minä olen.. Me olemme.. Siis, äh, tuota", Kim sopersi, mutta leuat menivät lukkoon. "Silloin kun, me, tuota, silloin kolme päivää sitten. Kun teimme jotain aika harkitsematonta, humalassa. Niin, eli, sillä voi olla kohtalokkaat seuraukset."
Vihdoin saatuaan sanottua asiansa, hän hiljentyi hetkeksi. "Ymmärrätkö?" Naisen kädet melkein vapisivat. Hän tunsi itsensä heikoksi, hänen mielentilansa oli outo ja sekaisin. Kim seurasi silmä tarkkana miehen reaktiota.
|
|
miia
Apprentice
Posts: 60
|
Post by miia on Mar 30, 2008 21:15:16 GMT 2
Alex kohotti kulmiaan ja katsoi Kimiin kysyvästi. Mitä tämä oikein yritti sanoa ? Kohtalokkaat seuraukset - sukupuolitauti, traumoja hiertävistä käsiraudoista ? Tuskin mitään peruuttamatonta nyt kuitenkaan olisi tapahtunut.
"Jos ihan kertoisit suoraan, mä olen tässä asiassa aika perinteinen mies."
|
|
|
Post by alexandria on Mar 31, 2008 14:13:10 GMT 2
Kim huokaisi syvään ja keräsi voimia. "Niin, siis että saatan olla, tuota.. raskaana", Kim sanoi hitaasti ja varovasti. Kylmät vireet kulkivat selkäpiitä pitkin. Hän osasi jo kuvitella Alexin reaktion. Ei kai tuollainen maailmanmatkaaja osaa asettua, saati sitten huolehtia lapsesta.
Mikään tosin ei ollut vielä varmaa, mutta jos se kersa todella tähän maailmaan tulisi, mitä ihmettä Kim sen kanssa tekisi. Hänen tulevaisuutensa olisi sinetöity, joka ikinen ilta kuluisi lapsesta huolehtiessa. Ja jos hän joskus mahtaisi klubille ehtiä, ei kai kukaan edes vilkaisisi yksinhuoltajaäitiin.
Kim taisteli kyyneliä vastaan.
|
|
miia
Apprentice
Posts: 60
|
Post by miia on Apr 1, 2008 10:02:45 GMT 2
"...Mitä ?"
Helvettï. Helvetïn helvettï. Alex ei tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Hän ei haluaisi sitoutua tässä vaiheessa naiseen, jota ei juurikaan edes tuntenut, saati lapseen.
"Ei kai se tässä vaiheessa voi vielä varmaa olla ? Seksistähän on vasta muutama päivä." Alex sytytti kolmannen tupakan ja veti pitkät savut. Helvettï. "Et kai sä aio pitää sitä ?"
|
|