|
Post by alexandria on Jan 5, 2008 0:17:17 GMT 2
Kim ei jaksanut odottaa hetkeäkään, että pääsisi kritisoimaan uutta kaupunkia. Hänellä oli kova hinku saada arvioida Los Angelesin clubeja, drinkkejä ja tietenkin miehiä. Löydettyään tien ulos hotellihuoneilta oli seuraava määränpää hotellin clubi. Kim asteli mustanpuhuvilla korkokengillään sisään clubiin. Hän oikoi valkoista, paljastavaa tuubitoppiaan ja sipaisi roskan pois tummilta, tiukilta farkuiltaan.
Kimin korviin kantautui mukavanlaatuinen musiikki ja hän aisti heti, että täällä osataan pitää hauskaa. Nainen sipaisi lyhyen otsatukkansa pois silmiltä ja paransi ryhtiään. Hän asteli pitkin askelein clubin ovelta kohti baaritiskiä, tähystäen samalla mahdollisia komeita miehenköriläitä tai edes jonkinlaista seuraa. Kim istuutui sievästi mustalle baarijakkaralle ja tilasi baarimikolta sähäkän coctailin. Hän siemaisi juomaansa ja hymyili perään. Myös alkoholipuoli oli hallinnassa täällä.
Nainen pyöräytti baarijakkaraansa nähdäkseen paremmin tanssilattialle. Samalla hän siemaili coctailia ja hymyili jatkuvasti viettelevä ja houkutteleva katse kasvoillaan. Sinisen eri sävyt vavahtelivat tanssilattialla menottavan musiikin tahdissa ja kaikki DJ:tä myöten tuntuivat nauttivat illasta.
[sheuraa tälle neitokaiselle?]
|
|
|
Post by korppi on Jan 6, 2008 19:31:44 GMT 2
Trendikkäästi kulutetut ja hieman risatkin farkut ja yllättäen niihin yhdistetty puvuntakki. Mitä tälle miehelle oli tapahtunut? Hän asteli rennosti sisään klubille. Hiukset oli sipaistu geelillä pystyyn. Shane pyörähti baaritiskille, tilasi jekkupatterin ja kääntyi sitten silmäilemään tanssilattian tarjontaa. Väkeä oli vähäisesti ajankohtaan nähden. Lasi kolahti tiskiä vasten, ääni sai hänet kääntymään ja vasta sillä hetkellä verkkokalvoille piirtyi kuva kello yhdeksässä istuvasta brunetesta neidosta. Kuinka hän ei ollut heti huomannut? Häpeä.
Shane siirsi hieman drinkkiään vasempaan. Näin. Nyt heidän välissään ei enää ollut tyhjää baarijakkaraa. "Mites sä olet tänne eksynyt? Luulin, että olet yhä kuvassa tyynyni alla", mies totesi virnistäen, kohotti sitten drinkkilasin huulilleen ja hörppäsi aimokulauksen.
|
|
|
Post by callette on Jan 6, 2008 19:38:06 GMT 2
Väsynyt katse silmissään April suunnistaa mustalla ja hopealla sisustetun Gentryn läpi baaritiskille. Hiljaista Gentryssä ei varmaankaan ikinä ole, mutta tällähetkellä soi joku saksalaisbändin hiljaisempi kappale, joten ketään ei ole tanssimassa, ja kuka tähän aikaan illasta nyt ylipäätään tanssisikaan? Nainen löytää katseellaan baaritiskiltä parin - tai kohtatulevan parin, mikäli hän yhtään osasi lukea miehen ulkonäöstä.
Nainen kaipasi nyt rauhaa. Eilen meni taas pitkään, ilmeisesti se johtui Los Angelesin elämänrytmistä. Kohta hänen kuitenkin pitäisi aivan oikeasti joko muuttaa takaisin äitinsä luo tai etsiä asunto Los Angelesista, ei tämä elämä käynyt päinsä - jopa hän tajusi sen. Vaikka nainen oli väsynyt, häneltä aina riitti rahkeita flirttailla baarimikolle. "Bloody Mary, kiitos" - pieni, ujo mutta tietäväinen hymy, katse luotuna silmäripsien lomasta - varmasti baarimikko sen pian hänelle tarjoasikin.
Mies katsoi Aprilia erittäin tylsistyneesti. Mahtoi olla homo. Onneksi baarissa oli toinenkin miespuolinen.
|
|
|
Post by alexandria on Jan 6, 2008 19:46:48 GMT 2
Syvällä sokkeloisissa ajatuksissaan Kim hätkähti palatessaan todellisuuteen. Nainen kohtasi Shanen katseen, ja kasvoille nousi automaattisesti suloinen hymynhäive. Kritisoinnista viis, mies oli syötävän söpö. Kim laski coctailinsa baaritiskille ja silmäili miestä. "Taisin todella eksyä. Ainakin sinun silmiisi", Kim tokaisi vääntäen suunsa mutruun tuosta ikivanhasta kliseelausahduksesta. "Mutta mitäs noin komea tapaus tekee clubilla näin myöhään.. ja yksin?", neiti tokaisi ja huomattuaan coctail-lasinsa tyhjentyneen alta aikayksikön, tilasi tujumman drinkin.
(härreguud, oon jäissä :S lyhyt)
|
|
|
Post by korppi on Jan 6, 2008 19:56:29 GMT 2
Bruneten vastaus sai aikaiseksi käheän naurahduksen. "Sitä mitä nyt klubilla yleensä tehdään myöhään ja yksin.. metsästän", Shane totesi. Silmät kapenivat viiruiksi ja hän vilautti kynsiään. Jekkupatteri oli pian loppu ja mies päätyi tilaamaan toisen samanmoisen. Plus oluen tietty. Hän silmäili vieressään istuvaa naista eikä löytänyt senttiäkään, joka ei olisi vetänyt häntä puoleensa kuin liimapaperi kärpästä.
"Mä pahaa pelkään, että kohta jostain takavasemmalta tulee joku iso köriläs, kantaa mut niskaperse-otteella pihalle, kaappaa sut kainaloon ja .. se olis mun tappioni. Karvas sellainen", Shane maalaili piruja seinille pilke silmäkulmassa. Ilmassa oli sähköä.
|
|
|
Post by callette on Jan 6, 2008 20:07:26 GMT 2
April virnisti itsekseen, nousi paikaltaan ja käveli drinkkinsä kanssa miehen taakse. Hän laski kylmän, jäillävarustellun drinkin miehen niskaan ja siveli sormellaan tämän kaulaa, samalla tarkkaillen naisen ilmeitä ja hymyili tälle erittäin.. houkuttelevasti.
"Hei, mitä teidän iltaanne kuuluu?" viaton kysymys sai laukaisemaan muuten jännittyneen ilmapiirin ja nainen jäi odottamaan. Mikäli vastauksena olisivat vaivautuneet hymyt, hän voisi samantien kävellä ovesta pihalle ja jäädä illalla ilman minkäänlaista seuraa. Jos vastauksena olisi taas erittäin utelias ja kokeilunhaluinen ilmapiiri... no, ainakaan hän ei olisi yksin tänään.
April laski Bloody Marynsa miehen taakse.
|
|
|
Post by alexandria on Jan 6, 2008 20:08:49 GMT 2
Kim siemaili drinkkiään pitäen yllä hetken hiljaisuutta, sanomatta mitään. Hän katseli ilmeettömänä tanssilattialle, ja aisti ilmassa pientä jännittyneisyyden ja flirtin makua. Sitä se taisi ollakin. Lopulta nainen käänsi vihdoin katseensa takaisin Shaneen ja kasvoille kohosi hymy. "Ehei, turha pelätä", Kim tokaisi miekkoselle ja jatkoi pian, "Tästä kaupungista ei löydy minulle miehenkörilästä. Eikä tosin mistään muustakaan."
Kim toi kasvojaan hieman lähemmäs Shanen pärstää ja katsoi tätä silmiin piinaavan hiljaisuuden ajan. Ohimennen nainen kulautti kurkustaan alas loput drinkistään ja laski lasin baaritiskille. "Taidat olla todellinen naistenmies", hän naurahti lopulta, mutta tilanteen keskeytti Shanen taakse tuppautunut nainen.
Kim kohotti kasvojaan katsoakseen naista päästä varpaisiin, loi ystävällisen hymyn kasvoilleen ja vastasi Aprilin kysymykseen. "Ei mitään erikoista, ei mitään kertomisen arvoista."
|
|
|
Post by korppi on Jan 6, 2008 20:25:49 GMT 2
"Well, enpähän ainakaan miestenmies", hän totesi olkiaan kohauttaen, hörppäsi sitten jekkupatterin lähes kertakulauksella alas. Sitten olisi vielä olut. Samassa jotain kylmää laskeutui hänen niskaansa, se sai yhtä lailla olat nousemaan. Kohonnut oikeanpuoleinen kulmakarva kertoi aivotyöskentelystä. Hoksottimien hurrattua hetken turhaan Shane joutui kääntämään päätään ja tarkistamaan tämän hänen kaulaansa hivelleen ihmisen henkilöllisyyden. Hän ei ainakaan näin äkkiseltään osannut yhdistää kasvoja kehenkään aiemmin tapaamaansa. Ei sillä, että se tahtia haittaisi.
Shane oli lähellä lipsauttaa, että parempaa nyt, kun sä tulit siihen. Se oli jo kielenpäällä tulossa ulos lähes refleksinomaisesti, mutta onneksi mies juuri ja juuri pystyi hillitsemään sen tajuttuaan vastauksen sopimattomuuden siihen tilanteeseen. "Saalistusta", hän sitten totesi silmää iskien ja pyörähti jakkarallaan niin, että saattoi nähdä vaaleahiuksisen naisen kokonaisuudessaan.
Tilanne saattaisi johtaa ties mihin, jos vain osasi pelata korttinsa oikein. Tällaisia mahdollisuuksia tuli kai kerran sadassa vuodessa ja Shanella ei ollut aavistustakaan miten saavuttaa päämääränsä. Baaritiskillä kolmisin keskustelu oli kuitenkin äärimmäisen hankalaa.
"Mitä jos siirryttäis tuonne pöytään?" hän ehdotti vinkaten samalla baarimikolle, joka pyöräytti käden käänteessä tarjottimelle skumppapulon kera kolmen lasin.
|
|
|
Post by alexandria on Jan 6, 2008 20:32:43 GMT 2
Kim pyöräytteli turhautuneena silmiään. Hän ei tosiaan kaivannut muita naisia oman saaliinsa kimppuun, eikä tänä iltana kolmen kimppa tulisi kuuloonkaan. Ei, Los Angelesin ensimmäistä yötään hän ei viettäisi pedissä toisen naisen kanssa, ja lisäksi jakaisi tämän kanssa vielä miestä. Ehei, ei tulisi kuuloonkaan. Kim tuhahti ärsyyntyneenä, katsoi tilannetta tuntien itsensä jo melkein ulkopuoliseksi, eikä kyllä aikonut jatkaa illan viettoa kolmisin.
Joko hän lähtisi ja etsisi uutta seuraa, tai joku muu lähtisi. Kim tilasi kaksi pientä vodkapamausta ja hulautti ne kurkkuunsa yhdellä kertaa. Hänen niskakarvansa nousivat pystyyn kurkussa käyneestä salpautuvan hengen tunteesta, mutta piti pään kylmänä ja istui tiukasti baarijakkarallaan seuraten tilanteen etenemistä.
(edit// kirrjoitusvirrhe)
|
|
|
Post by korppi on Jan 6, 2008 20:44:28 GMT 2
Tuttu mies baaritiskillä kiinnitti heti Mayn huomion hänen astuessaan tulipunaiseen mekkoon sonnustautuneena klubille. Miehellä näytti olevan seuraa, mutta ei se nyt haitannut. "Shane moi? Oon May. Phoenix. Ollaan ohimennen nähty, enemmän ehkä puhuttu puhelimes. Shock käväs sillon jakamas nimmareita siel sun mestas ku levy tuli ulos." Hän kätteli miestä, vilkaisi sitten huultaan purren naisia, joilla oli ilmeisesti molemmilla ainakin ollut jotain aikeita Shanen suhteen.
Shane ei olisi voinut olla sillä hetkellä enempää hölmistynyt. Brunette ei näyttänyt innostuneelta ajatuksesta, että he jatkaisivat iltaa kolmisin. Harmi sinänsä. Ja May pamahti paikalle jostain. Kyllä hän sen muisti, vastasi tervehdykseen ja jäi hieman pöllämystyneenä siihen miettimään seuraavaa siirtoaan.
Blondissa oli jotain, mikä herätti jotain.. May lipaisi huuliaan, kurottui sitten kyseisen puoleen. "Jos ei tärppää, niin mä oon tuolla sivupöydässä." Silmänisku ja sitten hän jo poistuikin kättään heilauttaen paikalta.
|
|
|
Post by callette on Jan 6, 2008 20:50:06 GMT 2
Naisen ilmeestä pystyi päättelemään paljon. Onneksi April oli niin paljon selvänä, että pystyi vielä luopumaan leikistä. Hän hymyili anteeksipyytävästi miehelle, kuiskasi tämän hartian lähellä "April, huone 008 jos joskus pitkästyttää", ja ojensi kätensä kätelläkseen. "Ilmeisesti teillä on jotain menossa. En viitsi tulla väliin" Hymy ja nyökkäys - ja arvokas poislähtö. Ilta oli vielä nuori. April otti Bloody Marynsa ja siirtyi toisen naisen vinkkaamaan sivupöytään. Montakohan baaria LAssa oli, missä hän ei ole vielä käynyt? Nainen kaivoi tipinjämät taskustaan. Homo baarimikko saisi dollareidensa lisäksi myös irvokkaan naisavaimenperän, jonka hän oli joskus löytänyt jostain muusta räkälästä. Nainen avaimenperässä oli yläosattomissa ja hänellä oli ruoska - sopiva tippi homolle. April istui sivupöydälle toisen kanssa ja loi tähän ystävällisen katseen hymyillen. "April Summers" - hän tarjosi kättään jälleen jollekin - "mutta kukas sinä?" (sori, vähän ontuu )
|
|
|
Post by alexandria on Jan 6, 2008 20:55:42 GMT 2
Kimin silmät meinasivat tipahtaa päästä, kun paikalle tuppautui vielä kolmaskin nainen. Hän meinasi äkkipikaisuuttaan jo häipyä paikalta, mutta hillitsi hermonsa ja jäi paikoilleen. Hän katsoi hetken Shanea yrittäen tavoittaa miekkosen katseen, siirtyi hitaasti tätä kohti ja sanoi viettelevällä äänensävylle hänen korvaansa ehdottaen, että ehkä he voisivat jatkaa iltaa hänen huoneessaan. Kaksin. Kim lipaisi hitaasti kielen kärjellään miehen korvan lehtä ja siirtyi takaisin paikoilleen kärkkyen miehen seuraavaa elettä.
(saunaan ja telkkaa tuijottamaan, but i'll be back. tulinpas jo.)
|
|
|
Post by korppi on Jan 6, 2008 21:20:03 GMT 2
Shane kätteli Aprilia painaen samalla numeron 008 mieleensä. Ehkäpä sille olisi vielä joku ilta käyttöä. Sen jälkeen koko miehen keskittymiskyky suuntautui brunetteen, jonka nimeä hän ei vieläkään tiennyt. "Tuo kuulosti enemmän kuin paremmalta", hän vastasi virnistäen käden käväistessä naisen reidellä. Nyt oli turha murehtia menetettyä, nyt oli paras panostaa siihen mitä oli saatavilla.
"May Phoenix", nainen esittäytyi Aprilille punatut huulet hymyyn kaartuen. Miksi hän oli kutsunut naisen pöytäänsä? Hän ei yleensä.. tee tällaista. Itse asiassa ei koskaan. Spontaanius olkoot siis päivän sana. May kohotti margaritan huulilleen, eräs ystävällinen tarjoilija oli sen hänelle tuonut baaritiskivisiitin jäätyä lyhyeksi. "Teillä oli ilmeisesti jotain.. draamanpoikasta tuossa syntymässä?" hän kysäisi tiskille jääneeseen pariskuntaan viitaten. Henkilökohtaisesti hän ei voinut ymmärtää, mikä Shanessa naisia viehätti. Eipä hänen miesmakunsa kyllä muutenkaan yleensä täsmännyt valtavirran kanssa.
HOX: louppi pelaa tähän väliin
|
|
|
Post by louppi on Jan 6, 2008 21:36:16 GMT 2
Tänä iltana kevyeeseen, joidenkin makuun ehkä liiankin avoinaiseen punavalkoiseen mekkoon ja niihin hänen suosikkeihinsa lukeutuviin punaisiin korkokenkiin pukeutunut Grace oli nostanut tuuheat luonnonkiharansa pois hartioitaan kutittelemasta ja vetänyt otsahiuksensa näyttävästi taakse. Hänestä tuntui, että näkökenttä täytyi tänään olla mahdollisimman laaja ja näkyvyys esteetön.
Clubin sisätiloihin astuttuaan Grace suuntasi tuttuun tapaansa välittömästi baaritiskille ja ennen kuin huomasikaan, hän nojaili siihen tavanomaiseen tyttömäiseen tyyliinsä miettiessään, mitä tänään tekikään mieli. "Um.. Margarita ehkä?" nainen heitti mietteensä ilmaan ja sanoi baarimikolta hyväksyvän nyökkäisyn. Odotellessaan drinkkiään Grace ehti hyvin tutustua clubin seniltaiseen asiakaskuntaan: kaksi naista läheisessä pyörässä hieman hämärässä, joista toinen näytti todella tutulta. Hänen vieressään oli kaksikko pääsemässä eläimellisen menon makuun. Tuolle miehelle Grace ei voinut olla virnistämättä hieman kiusoittelevasti, mutta lähinnä tsempatakseen. Baarimikko laski drinkkilasin hitaasti hänen eteensä ja tarttuessaan sen ohueen jalkaan neiti Hepburn muisti välittömästi, kuka nainen oli kyseessä. Maistettuaan juomaa kerran varoen Grace päätti liittyä kolmanneksi osapuoleksi kahden naisen valloittamaan pöytään. Hän avasi suunsa rohkeasti, mutta ehdottomasti välttäen tunkeilua. "Hei, vau.. May Phoenix?" Nainen ojensi kätensä hymyillen. "Anteeksi kamalasti keskeytys, mutta olette varmasti Shockin manageri tai joku sellainen! Dam on kehunut sua", Grace piti säteilevän hymyn kasvoillaan ja päätti ojentaa kätensä myös toiselle, vieraalle naiselle, ihan kohteliaisuussyistä. "Saisinko liittyä seuraanne? Oli pakko tulla toipumaan viimekertaisesta." Tällä hän lähinnä viittaisi vihreiden myrkkyjen kumoamiseen Damianin kanssa.
|
|
|
Post by alexandria on Jan 6, 2008 21:42:45 GMT 2
Kim hymyili tyytyväisesti muiden naisten kaikotessa hänen saaliiltaan, ja mielihyvää tuotti myös ajatus Shanen kanssa hotellihuoneessa. Hän katsahti vielä varmistuakseen uusilta keskeytyksiltä pöytään, jonne April lähti. Sen jälkeen hän kääntyi takaisin Shanea kohti. "Eiköhän lähdetä", Kim tokaisi hymyillen, vaikka pääkopassa piili ajatus siitä että hän nolaisi itsensä eksymällä taas kerran hotellihuoneiden sokkeloon. Äsh, eihän hän ennenkään ollut pelännyt itsensä nolaamista, mikä häneen nyt oli tullut? Ehkä se oli uuden kaupungin tuomaa pientä jännitystä. Eihän hän tahtonut antaa itsestään huonoa kuvaa uudelle tuttavuudelle.
Kim nousi baarijakkaraltaan ja lähti kävelemään klubin ulko-ovea kohti vilkaisten kerran olkansa yli Shanea.
|
|