anna
Kerrosvahti
Posts: 95
|
Post by anna on Jul 14, 2007 1:23:13 GMT 2
Ellie ei tajunnut edes huutaa kun pinkaisi jo hölmönä kiipeämään kaiteen yli omalle puolelleen, mätkähti laiteille, nousi ylös ja ryntäsi ulos saunasta. Ai pimpsa että teki kipeää, mätkähti taas sille kipeälle perspuolikkaalle. "Voi jumalautaa.." Ellie kiroaa kikkailessaan suihkuhuoneen poikki minkä jaloistaan pääsi, nykäisi nopeasti jonkun rievun päälleen pukkarista ja lähti pinkomaan kohti ulko-ovia ja autoa jota Will jo hätäisenä käynnisteli. Kassavirkailija huuteli jotakin perään kun nuo olivat pummilla paikan saunoja käytelleet, muttei Elliellä nyt ollut aikaa jäädä tantan murinoita kuuntelemaan.
"NASTA LAUTAAN!" Wruum.
|
|
anna
Kerrosvahti
Posts: 95
|
Post by anna on Sept 6, 2007 8:47:34 GMT 2
"AJAN perskutarallaa! AJAN!" Willie karjuu kuin urosleijona - harvinaista tältä kissanpoikaa tai jänö-jussia luoneeltaan muistuttavalta mieheltä. Renkaat ulvoen mies sudittaa sivuluisulal päätielle ja painaa pedaalin pohjaan. "Kohti ääretöntä ja sen ylI!" Willie julistaa ja pikku henkilöauto kiitää jälleen pitkin moottoritietä. Nyt kaksi alastonta matkalaista sisuksissaan.
"Miks meille aina käyn tällee?" Willie kitisee hetken perästä ja vilkaisee Ellietä tuskaisena..."Mun kankkuun sattuu...Puhallaks?"
|
|
kasper
Badly Addicted
Comeback Kid
Posts: 110
|
Post by kasper on Sept 25, 2007 20:10:55 GMT 2
Ellie hautaa toivottomana kasvot käsiinsä ja huokaisee syvään. Kuin noloa. Pariskunta niittivät panokanien mainetta pitkin Amerikkaa, ja aiheuttivat varmasti puuhillaan pienten lasten henkisenkasvun pysähtelyä. Voi lapsi raukkoja. Mutta täytyihän heidän jossain vaiheessa kuitenkin saada tietää, etteivät kakarat ihan putoa suurissa kangaspusseissa haikaran suusta?
"Puhallappa kuule ihan ite, oot jo iso poika." Ellie tiuskaisee alastomalle kuskilleen, Willille. "Ainaki ulkoisesti." nainen lisää vielä tuhahtaen.
|
|
anna
Kerrosvahti
Posts: 95
|
Post by anna on Sept 25, 2007 20:29:00 GMT 2
"p?k?let." Willie ärähtää ja painaa nastan lautaan. "Äsken olit taas perse pystyssä heruttamasa toosaa ja nyttei pimpsa sitten millää irtoo ees sympatiaa saatana. pimpsaako se mun vika on et sielloli joku saatanan uimakoulu! Emmä oo mikää jeesus, emmä voi tietää!" Willie avautuu painellen motarilla minkä autosta irit sai, onneksi eivät olleet matkalla porchella, muuten olis nopeus-ennätykset rikottu kahteen kertaan.
"MIKÄ pimpsa TEITÄ NAISIA VAIVAA!" Willie huutaa palkeet suorana ja repii hiuksia päästään polkien polkimia saaden auton tekemään nytkähtelevää liikettä. Aika kätevää.
|
|
kasper
Badly Addicted
Comeback Kid
Posts: 110
|
Post by kasper on Oct 26, 2007 17:55:54 GMT 2
"No mikä pimpsa teitä MIEHIÄ vaivaa kun ei osaa edes autoa ajaa jumalauta!" nainen sanoo ja tarttuu kiinni pelkääjänpuoleisen oven kahvasta jottei menettäisi tasapainoaan Willien jytkyttäessä autoa. "Sitä paitsi, se oli SUN ideas hässiä sielä vitun kenialaisessa p?k?lessa." Ellie tokaisee vielä perään ja osoittaa miestä syyttävästi sormellaan. "Ja nyt, pidät vaan turpas kiinni ja keskityt siihen ajamiseen tai sä löydät ittes hyvin nopeasti tosta tien varresta ilman rihman kiertämään, taas." nainen sanoo viimeistelyksi, tarkastellen kynsiään neitimäisesti.
Jumalauta, miehet. Jumalan kiusaus naisille.
|
|
anna
Kerrosvahti
Posts: 95
|
Post by anna on Oct 31, 2007 13:08:28 GMT 2
"JA VIDUT!" Willie karjui. "Seksin harrastamiseen tarvitaan kaksi halukasta ja sä olit mun tietääkseni niistä toinen." willie jatkoi paasottamistaan. "JA TE NAISET, te olette jumalan koodivirhe! Teidän ajatusmaailma on AIVAN LIIAN MUTKIKASTA! Te peeärkeleett ette tee muuta kun valitatte ja vaaditte! Pitää olla porshea ja ponia jumalauta! Ja munaaki pitäs saada JUST sillon kun haluaa. VIDDU!" willien paasotus vaan ei ottanut loppuakseen.
Mies huokaisee ja kääntää huoltoaseman pihaan. "Mä haluun berliinin munkin." tuo toteaa ja marssii huoloasemalle kalsareissa sekä takissa. Muuta nyt ei siihen hätään löytynyt. Äijä asioi kaikessa rauhassa huoltoasemalla, saaden kummaksuvia katseita osakseen, varsin paljastava asuvalinnan johdosta. Pian Willie kipittää takaisin autoon ja ojentaa Ellielle suklaalevyn. "Kisko tosta." mies sanoo ja änkee berliinimunkkia suuhun. "Vai haluuksä bernarii? Mullon näit laatikollinen." Willie tokaisee osoittaen suurta laatikkoa sylissää.
Dalla pohjaan ja kohti vanhempien asuntoa. Pienellä ylinopeudella oli päästy jo melkein perille. Ennätysajassa.
|
|