Tickets to the car crash.

[Absinth]

Times Square ei ollut se paras paikka autoilla. Liikenne oli tuskallisen vaivalloista, varsinkin illan hämärtyessä. Ihmiset menivät ja tulivat, välittämättä muusta maailmasta. Olihan kaikilla tärkeää tekemistä ja heidän piti ehtiä ajoissa, ei suinkaan kenenkään muun. Tommy istui hiljaa vaivalla metsästämänsä taksin takaosassa, pyöritellen sormiaan levottomasti. Taannoinen lehdistökahakka ei ollut sitä, mitä tältä päivältä odotettiin, mutta minkäs teit. Arvaamattomat olivat kohtalon, vai pitäisikö sanoa lehdistön, tiet. Hetkeä ko. tapahtumaa myöhemmin Tommy oli saanut vastata tuhanteen ja yhteen puheluun koskien Kittyä ja tämän seksuaalista suuntautumista. Hän itse vähät välitti oliko Kitty homo, vai ei. Järkytys oli vaan lähinnä suuri sen toisen osapuolen takia - siinä yksi jos toinenkin saada kylmää vettä niskaansa...

Raivokasta tööttäilyä kaikui ympäri Times Squarea ja kuin sen herättämänä, ajatuksiinsa uppoutunut Tommy katsahti ikkunasta ulos äänettömästi huokaisten. Tällä menolla hän ei olisi kotona ensivuonnakaan... Väsyttää. Pitäisiköhän kuitenkin kävellä? Liikenne tästä tuskin yht'äkkiä helpottaisi. Hetken ajatusta tuumien Tommy pyysi italialaissyntyistä taksikuskia pysäyttämään, maksoi ja hyppäsi ulos taksista kuskia hymyillen kiittäen. Pieni iltakävely tuskin tekisi pahaa, hän nappaisi taksin uudestaan jostain ei ruuhkaisemmasta paikasta - toivon mukaan. Taksista ulos hypättyään ja itsensä paikallistettuaan Tommy alkoi valua ihmismassan mukana kohti suurimpia risteyksiä, viidentoista minuutin ajan hitaalloisesti kävellen, kunnes huomasi, että ihmiset tämän edessä eivät enää yht'äkkiä edenneet pätkääkään. Sen jälkeen näkökulmaan ilmestyi jostakin poliiseja... ja ambulansseja. Kuin käskystä Tommy pysähtyi ja jäi hetkeksi tuijottamaan kaoottista skenaariota...

Tuttu taksi oli täysin rutussa toisia autoja vasten. Miehen hengitys pysähtyi. Katse haparoi ympäri tuota autoa. Hänhän nousi vasta tuon kyydistä. Ei jum*lauta...! Katseellaan mies rupesi hakemaan tuttuja ihmisiä nojailemasta verispäissään ambulanssien kyljistä. Olihan hän aiemmin päivällä useammankin tuttunsa tavannut tässä samaisessa kaupungissa - ja nämä hyvästellyt taas vähäksi aikaa - ja nämä ihmiset saattoivat olla juuri tuolla. Tai joku heistä. Pirstoituneina autojen lasia vasten. Tommyn vieressä seisovalta pariskunnalta kävi ilmi, että oli tapahtunut onnettomuus. Onnettomuus joka oli vaatinut ainakin kolme henkeä ja useita loukkaantuneita. Joku sekopää oli sen aiheuttanut. Kuulemma. Niin nämä ainakin sanoivat. "Ajoi väärää kaistaa kaasupohjassa..." "Auto lähti liirtoon..." Ei v*ttujen v*ttu. Hälyn keskellä Tommy alkoi purkaa tietään johonkin, mistä näkisi paremmin... Sekopää kuulosti liian tutulta adjektiivilta kuvaamaan MissfortunE:laisia, eikä tämä todellakaan halunnut lukea seuraavanpäivän lehdestä menettäneensä heistä jonkun... Ei. Ei sellaista voisi tapahtua.

[korppi]

Se oli ollu h*tto vie hiuskarvan varassa! May istui rotvallin reunalla, koetti tasata hengitystään. Ei tässä ollut mitään käynyt, ei mitään, ei hänelle. Muille sen sijaan. Valot olivat näyttäneet vihreää kävelijöille. Risteyttä oli ylittänyt monta kävelijää. Hengitys ei ottanut tasaantuaakseen, ahdisti vain. Oranssiin sonnustautuneet ensiapumiehet nostivat kolarin uhreja paareille, kaikki vain tuijottivat. Supina ja häly alkoi kuin tyhjästä. Tämä oli niin Yorkkia. Juuri tätä se oli. Epäonnistuneita ihmiskohtaloita. Juuri tänne hän ei olisi halunnut koskaan palata. Ja tässä sitä oltiin. Tällä kertaa kaupunki oli säästänyt hänen henkensä. Tasan eivät vain käyneet onnen lahjat. Kätensä käväisi ohimennen vatsan seutuvilla.

Ihmiset eivät huomanneet, koko tarkkaavaisuus oli suunnattu vain edessä oleviin tapahtumiin. Siinä vaiheessa hengitys oli alkanut jo vinkuakin hieman. Kädet kaivoivat vimmalla laukun sisältöä, astmapiipun oli oltava jossain siellä. May ummisti hetkeksi silmänsä, yritti rauhoittua, hengittää nenän kautta. Hän laski kolmeen, jatkoi sitten laukun penkomista, käänsi sen jopa ylösalaisin ja ravisteli. Viimein simpukanmuotoinen oranssi sumutin tippui laukun uumenista asfaltille. Muutama perättäinen annos kortisoonia henkitorveen alkoi vaikuttaa välittömästi.

Waiting my saviour, my world is flooding over, there's
no room for air, I can't breathe, I would give a kingdom
for one more day
Sonata Arcica - Kingdom for a Heart

[Absinth]

Ei tuttuja. Vielä. Onneksi. Tommy oli saanut vängettyä itsensä pois suurimman ihmismassan keskeltä, harhaillen tietämättään lähelle astmaatikkoa Maytä. Herpaantumatta tämä etsi edelleen jokaiselta paarilta tuttuja, kuitenkaan ketään tunnistamatta.

Pienen hetken päästä helpottunut huokaus pääsi ulos tämän huulilta ensihoitajien laittaessa viimeisiä paareja ambulanssiin. Luojan kiitos. Pian tämän katse harhaili sattumalta myös istuvan Mayn suuntaan. Viipyilevää tarkastelua. Hei hetkonen. "Pienen hetken" Tommyllä kesti leikata, kuka mahtoi olla kyseessä, mutta muisti virkistyi kuin virkistyikin sen verran, että tämä saattoi lähetyä tuota naishenkilöä. Shockin manageri... May. Mies melkein sanoi naisen viereen päästyään jotakin, mutta huomatessaan astmapiipun tuon kädessä, tämä jätti sanansa huulilleen ja istui empimättä naisen viereen. Pieni hymy nousi Tommyn huulille tämän muistaessa Mayn käyttäytymisen tämänpäiväisessä pressitilaisuudessa. Tulta ja tappuraa. Naisen astmasta Tommy ei ollut laisinkaan tietoinen, vaikka yleensä näissä "pienissä musiikkipiireissä" jokainen tiesi kaikesta kaiken, allergioista ja sänkykumppaneista lähtien.

Hetken siinä vain istuttuaan Tommy käänsi katseensa takaisin tapaturmapaikalta Mayn suuntaan ja oletti tämän olon jo sen verran helpottuneen, että tuolta saattoi kysyä jotain. "Oletko sä OK?" Mies kysyi äärettömän lämpimällä äänensävyllä ja haki katsekontaktia vieressä istujaan. Sukulaisten kertoman perusteella astma ei ollut kiva vieras, varsinkaan jos se sattui olemaan sitä perhanan ärhäkkää sorttia. "

What's the hook, the twist
Within this verbose mystery?
/AFI - Miss Murder

[korppi]

May hahmotti jonkun istahtavan viereensä, muttei kiinnittänyt tähän huomiota vielä hetkeen. Muutama hengenveto ja vielä yksi annos piipusta. Olo alkoi olla jo huomattavasti helpompi. "Joo, kyl tää tästä varmaan", hän vastasi ilmoille lausuttuun kysymykseen, käänsi sitten pisteliäät silmänsä kysyjään. "Katos moi, Tommy." Nopea hymy käväisi naisen huulilla hänen keräillessään samalla puolen metrin säteelle levinnyttä kassin sisältöä. "Olin vähän liian hidas, että olisin päässyt näkemään elämäni filminauhana", hän nyökkäsi onnettomuuspaikkaan päin. Ei siinä ollut mitään hauskaa, ei May sitä sillä sanonut. Miksi ylipäätään sanoi? Kunhan jotain sanoakseen varmaan.

"Mites onko puhelin kovastikin piipannut? Mun oli aivan pakko sulkee omani. Sunnuntain pitäis muutenkin olla vapaapäivä." Tommyssä oli jotain, mikä suorastaan kutsui piirtämään itsensä. Kasvojen piirteet, ylipäätään koko olemus. Siitä ehkä johtui Mayn itsensäkin yllättävä tuttavallisuus. Ambulanssit lähtivät ujeltaen paikalta, poliisi tuli hajauttamaan ihmisiä. Tutut sanat 'Täällä ei ole mitään nähtävää!' kaikuivat ilmassa. May nousi seisomaan, hetkellisesti voima tuntui katoavan jaloista, mutta pystyssä pysyttiin. Ihan reippaasti. Tämä ei ollut normaalista poikkeavaa. Alhainen verenpaine. Lääkitys vasta sitten jos hän alkaisi pyörtyillä miten sattuu.

[Absinth]

Mayn kumartuessa kerämään laukkunsa sisältöä maasta, Tommy lyöttäytyi herrasmiehenä seuraan ja poimi kohteliaasti kauimmas lennähtäneet tavarat, ojentaen nämä lopulta Maylle takaisin. Naiset. Laukku täynnä tavaraa... Mayn tervehdyksen jälkeiseen hymyyn Tommy vastasi omallaan. Such a magnificent eyes... Hetken Tommy oli uppoutuneena Mayn silmiin naisen jatkaessa juttuaan äskeisestä kolarista. "Ja minä vähän liian nopea kuolemalle.." Tommy loi merkittävän katseen romuttuneeseen taksiautoon jota raahattiin juuri paikalta pois, antaen Mayn täysin ymmärtää, että oli istunut tuolla vielä äsken. Helpottoneisuus kuului miehen äänestä. Hänhän voisi olla kuollut. Se oli yhdestä pienestä päätöksestä kiinni. Mies ei voinut olla kelaamatta, mitä jos? May kuitenkin keskeytti miehen päänsisäiset jossittelut kysymällä puhelimesta, tai oikeammin sen soimisesta. "No on todellakin soinut. Nyt on kyllä kiinni. Soisi muuten varmaan vieläkin taukoamatta. Että ne jaksaa." Tommy totesi ärtyneen hupimpsaneesti. Tällä oli ristiriitainen suhde mediaan. Hänen asioistaan saisi kaivella kuinka paljaon sielu sietää, mutta ystäviensä satuttamisesta Tommy meni aina ärtyneeksi.

Poliisien saapuessa pillit ulisten häätämään uteliaita Nykiläisiä tapahtumapaikalta Tommy havahtui Mayn silmäillessä häntä. Ja samalla sekunnulla nainen oli pyrkimässä pystyyn selvästi pahoinvointisena. Nopeasti Tommy nappasi tästä kiinni Mayn päästyä hädintuskin pystyyn ehjänä. Missä neito hädässä siellä Tommy. Miehen kasvoille vaihtui heti astetta huolestuneempi ilme ja pääkopan täytti omien murheiden sijasta Mayn hyvinvointi, vaikka tämä tuskin tunsi naista. Muutaman kerran taisivat olla nähneet erilaisissa tilaisuuksissa ja se siinä. Nuo silmät Tommy nimittäin muisti varsin elävästi ja voisi vannoa katsoneensa niitä useampaan otteeseen kerran jos toisenkin. "Olet nyt ihan varmasti okei?" Tommy ei voinut olla varmistelematta, painoittaen hyvin ponteikkaasti sanoja 'ihan varmasti'. "Et näytä meinaan kovin hyvältä." Hetken stoppi. "Enkä tarkoita sillä tavalla." *Miehelle tuli heti tarve korjata omia sanojaan, ettei May suinkaan saisi niistä väärää kuvaa. Nättihän tuo oli kuin mikä. Hyvin viehättävä kerrassaan... "Minnes on neiti muuten matkalla? Voisin viedä. Vaikka repparissa, jos noin huimaa." Tommy huomautti virnuillen ja edelleen toista itseensä tukien. Varsin raamikkaan Tommyn rinnalla kaikki naiset näyttivät siroilta ja hennoilta, mutta May näytti siltä vielä enemmän, vaikka tuskin halusi. Tommylla oli vahva fiilis siitä, että tuossa oli sitä luonnetta monen ihmisen edestä - tiedä sitten, oliko se Mayn kohdalla hyvä vai huono juttu.

Vaikka May olisi vastustellut kuinka, Tommy oli pääkopassaan tehnyt päätöksen naisen viemisestä jonnekin hetkeksi hengähtämään. Onneksi he olivat NY:ssä, Tommy tunsi paikat kuin taskunsa. "Kuule May... Tarjoan sulle kahvin, kaakaon - mitä vaan." Ja ennenkuin nainen oli ehtinyt suutaan aukaista Tommy nappasi tämän keposesti käsivarsilleen. Sen suurempia kyselemättä tämä myös lähti kävelemään kohti tuttua 24/7 kuppilaa, jossa mies oli kerran jos toisenkin viettänyt aikaa purkaen päätään. May tuskin suuttuisi näin suorasukaisista otteista ottaen huomioon, että naisen fyysinen kondis ei ollut ihan sitä parasta luokkaa. Uusi astmakohtaus liiasta rasituksesta tuskin tekisi terää kellekään. Toivottavasti tuolla ei vaan sattuisi olemaan poikaystävää Nykissä - tai ainakaan kovin mustasukkaista sellaista. Se tästä vielä puuttuisikin... Tappelu. "Eihän poikaystäväs ole tulossa sinua hakemaan?" Tommy kysyi selvä huumorin sävy äänessään tuttuun tapaansa valloittavasti virnuillen, mutta jokaista sanaa tarkoittaen.

Are we meant to be angels falling
or do we live to survive?
/Backyard Babies - A Song For The Outcast

[korppi]

"Joo, ei täs mitään. Ei olis vaan pitäny nousta niin vauhdilla", May vastasi, oli kuitenkin enemmän kuin kiitollinen Tommyn tarjoamasta tuesta. Se tässä nyt vielä puuttuikin, että hän olisi pyörtynyt siihen paikkaan. Ei tuo kaunis neito pulassa -asetelma ollut kuitenkaan Maylle se mieluisin. Viimeisen neljän vuoden aikana hänen oli täytynyt koota itsensä ja oppia toimimaan yksin. Sellaiseen liittoon itsensä kanssa oli ylipäätään vaikea päästää ketään sotkemaan. Yhdeksi yöksi ehkä, mutta se oli maksimi. On vaikea valloittaa ihminen, joka luulee ettei tarvitse ketään. Ja avuttomuus oli jotain sellaista mitä hän ei voinut sietää, ei itsensä, eikä muiden kohdalla. Siksi Shockin jätkien paapominen välillä kävikin niin raskaasti hermoille.

Tommyn korjatessa sanojaan nainen vain hymyili pienesti, pudisti hieman päätään. Siinä ja sillä hetkellä Tommyn läsnä olo tuntui kovin luontevalta. Vaikka he hädin tuskin tunsivat. Aivan kuin.. ei, ei. Ei hän voinut langeta jokaisen vastaantulijan hymyyn. "Ei mulla mitään varsinaista päämäärää. Kai." Hotellille hän oli ollut matkalla. Päiväunet olis voineet olla paikallaan. Toisaalta tässä kaupungissa jalat tuntuivat vievän aina vääriin paikkoihin.

May ei tosiaan ehtinyt reagoida Tommyn tarjoukseen sanallaankaan ennen kuin kyseinen oli jo kaapannut hänet käsivarsilleen. "Hei! Mitäs p*rua?!" Närkästynyt äänensävy sortui kuitenkin nauruun. "Mä en ole merimies, mulla ei ole jokaisessa satamassa heilaa", hän vastasi virnistäen. Avoimeksi tosin jäi, olisiko jossain satamassa joku lihaskimppu odottamassa. Nykissä sitä ei kuitenkaan ollut. Enää. Moneen vuoteen. Adam oli ottanut ja lähtenyt sen sileän tien silloin. NY pyrki tehokkaasti vapauttamaan luurangot kaapistaan, jonne May oli ne huolella teljennyt. "Mutta jollet sä laske mua alas niin mä alan huutaa", äänessä oli varoittava sävy, pilke kuitenkin säilyi silmäkulmasa.

Kun yössä yksin vaeltaa
voi kaltaisensa kohdata
ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea.
Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt

[Absinth]

"Ei joka satamassa, mutta että täällä, NY:ssä." "Ei muuten, mutta tietää sitten ajoissa, millon pitää ottaa hatkat, jos ei halua kuonoonsa." Tommy jatkoi juttujaan virnistellen, samalla kuitenkin noteeraten naisen ilmeen mennen hetkittäin hyvinkin vakavaksi. Toivottavasti hän ei nyt käytöskellään kaivellut naisen vanhoja haavoja auki. Ei hän Tommy saattanut tietää, mitä May oli joutunut kokemaan - saatika sitten missä. Omia 'kaappiluurankojaan' mies oli ottunut käsittelemään jo sen verran mallikkaasti, että nämä enää erittäin harvoin vaivasivat tuon päätä. Oli aika ja paikka mikä tahansa. Sydämen rikkoneet naiset, luottamuksen pettäneet ystävät ja sen sellaiset olivat saaneet väistyä muiden fiiliksien tieltä viimeistään siinä vaiheessa, kun Tommy kärsi puolenvuoden takaisesta depressiostaan - joihin olivat syypäitä kaikki edellämainitut. Sinä aikana sitä oppi edes hieman arvostamaan itseään ja laittamaan menneet tosiaankin sinne 'menneet ajat'- lokeroon. Helppo se tie ei toki ollut ja edelleen Tommy kaivoi silloin tällöin unilääkkeensä esille kun ei saanut nukutuksi. Ja nyt oli taas hieman sellainen fiilis, että niille lääkkeille saattaisi olla taas käyttöä. Taksifiasko ei ollut ihan sitä, mitä hän oli tälle päivälle kaivannut.

Mayn vaatiessa Tommyltä itsensä vapauttamista mies naurahti varsin rennosti. "Että ihan alas... Et kuitenkaan pysy pystyssä, eli ole kyydissä vaan." "Muutenhan ihmiset katsoo mua kieroon. Pistää nyt tyttöraukka kävelemään..." Eli jos Maylla ei ollut muuta syytä vaatimukseensa kuin oman egonsa ylläpitäminen, tuo saisi todellakin kiljua, että Tommy laskiski hänet alas - ja tuskin laskisi sittenkään. Ja May tuskin kiljuisi. Eli peli sillä selvä? "Korjaisitko tota mun lätsää, May. On meinaan aika pahasti silmillä." Tommy sanoi, edelleen matkaansa May käsivarsillaan jatkaen, viitaten katseellaan päässään olevaan kapistukseen. Jos Tommy ei näkisi minne kävelisi, kaksikko olisi todennäköisesti kohta jonkun muun sylissä... "Mitäs muuten tykkäät Nykistä?" Tommyllä itsellään oli varsin läheinen suhde paikkaan, olihan kaupunki pelastanut hänet useammalta jos toiseltakin sydänrikolta, joihin tämä oli LA:ssa törmännyt. Siksi mies olikin nykyisessä hotellissaan - Groovessa - vähänkuin villieläin häkin nurkassa. Koskaan ei tiennyt kuka kävelisi vastaan. Ei sillä, että se enää satuttaisi, mutta ihan välttämättä Tommy ei halunnut nähdä häntä haavoittaneita ihmisiä vapaaehtoisesti enää koskaan. Hän ei vain halunnut tuhlata niihin ihmisiin enää sekuntiakaan elämästään!

So go on and scream!

Ja tutun kahvion lähestyessä pikkuhiljaa näköpiiriä, Tommy hymähti Maylle, kuin merkiksi, että kohta ollaan perillä. Naisen kidutus päättyisi aivan pian! Suojatien ylitettyään kaksikko saapui piskuisen kahvion eteen, jonka sisällä istui muutama hassu ihminen. Paikka näytti selvästi hieman boheemimmalta ja suojaisammalta, kuin nurkkauksen muu tarjonta - eli juuri sopivalta piiloutua hetkeksi muulta maailmalta. Vasta ovien edessä Tommy laski varsin hellävaroen Mayn alas,kuin yrittäen olla rikkomatta tätä, samalla varmistaen, että naisen jalat todellakin kantoivat. Samoin Tommy myös aukaisi tälle kahvion oven, kuitaten heti perään, tarjoavansa. "Älä turhaan räjäytä sitä laukkuasi uudestaan..."

[korppi]

"Well, voin lohduttaa sua sen verran että ei, Nykissä ei ainakaan ole ketään." May iski silmää ja vieritti suuren järkäleen vaatekaapin ovelle jättäen luurangot uikuttamaan surkeaa kohtaloaan. Pysyisivät nyt siellä. Ne voisi vapauttaa sitten illalla hotellihuoneen suojissa punaviinilasin kera - yksin. "Nyt ne vasta sua kieroon katseleekin kun kanniskelet mua ympäriinsä. Päästä. Mut. Alas!" Vaatimukset eivät näyttäneet tehoavan, Tommy ei ottanut niitä kuuleviin korviinsa. "En varmaan. Mut mä voin ohjata. Nyt vasemmalle, sitten taas vasemmalle, ja vasemmalle, ja nyt.. aa, vasemmalle", hän ohjasi naureskellen, vaikkei mies hänen ohjeitaan noudattanutkaan. Se vasta olisikin ollut komea näky kun pariskunta olisi kiertänyt ympyrää liikenteenjakajan ympärillä. Lopulta May kuitenkin korjasi Tommyn lätsää. Ihan vain että heillä olisi edes mahdollisuus väistää seuraavaa hurjapäistä taksikuskia.

"En tykkää. Mä katselen sitä vähän väärän väristen lasien läpi enkä pysty olemaan objektiivinen", hän vastasi nopeasti, katsahti nopeasti Tommya kääntäen sitten katseensa pois. Hän inhosi sitä tapaa jolla tunteet kuulsivat äänestä, sitä että silmät olivat sielun peili. Pelkäsi paljastaa itsestään asioita. Normaalitilanteissa hän ei edes joutunut ponnistelemaan tällä tavoin pitääkseen asioita sisällään. Kolarin syytä kaikki oli. Varmasti. Se oli nostanut tunteita pintaan.

Jaloissa tai päässä ei ollut enää mitään vikaa, kun hän viimein pääsi alas Tommyn voimakkailta käsivarsilta. Nyt kun tuo hetkellinen, yllättävä läheisyys oli poissa, May vasta tajusi miten hyvältä se oli tuntunutkaan. "Ei se räjähdä, ku käytin äsken loput dynamiitit ja nitroglyseriini jäi valitettavasti hotellille", hän kuittasi olkansa yli astuessaan miehen edellä pieneen kahvilaan. Siinä oli jotain ranskalaistyylistä. Jotain sellaista, minkä May saattoi kuvitella löytyvän Pariisista. L'amour. Hän tarkasteli tiskin sisältöä huulet mutrulla. "Sitruunatee ja mansikkaleivos", May kuiskasi vieressään seisovalle Tommylle, suupieli kohosi hymyyn.

Ne levottomat illat sekä unettomat yöt
ajat turhan hapuilun ja mitättömät työt.
Zen café - Todella kaunis

[Absinth]

"Neidille sitruunatee ja mansikkaleivos. Plus sitten vielä yksi Latte macchiato... Kiitos." Helvetin jäät sulattava hymy tiskin takana pörräävälle nuorelle naishenkilölle, joka vastasi tilaukseen ranskalaisella painoituksella äänessään. Tarjoilijattaren valmistaessa näiden juomia Tommy katseli sivusilmällä vieressaan olevaa Maytä, todeten "En edes tahdo tietää, miksi noin negatiivinen asenne Nykiä kohtaan." Miestä hiukan kummastutti tuommoinen, vaikka varmaan kaikilla ihmisillä oli jokin paikka, jossa oleminen tai sinne meneminen oli vastenmielistä. Mayn sattui olemaan NY. Tilauksen käsiin saatuaan ja sen maksettuaan Tommy kantoi mahongin värisen tarjottimen paikan viehättävimpään nurkkapöytään - ja aivan automaattisesti, sen suurempia ko. spottia miettimättä. Se, että pöytä sattui olemaan se romanttisin, ei ollut ainakaan miehellä mielessä. Tarjoilitarella tosin taisi olla. Olipa tuo tainnut kaksikkommekin tunnistaa jossakin vaiheessa, sillä tämä hymyili jatkuvasti Tommyn katseen edes hairahtaessa sinne suntaan. Tommy ei voinut olla hymyilemättä tuolle takaisin lippansa alta.

Pöydän viereen saavuttuaan Tommy laski tarjottimen pöydälle, vetäen Maylle tuolin. Äitikulta oli juntannut käytöstavat miehen syvimpään aivolohkoon, josta ne tulivat käyttöön aina aivan sytemaattisesti. Joitakin naisia se kummasti haittasi tässä tasa-arvon luvatussa valtakunnassa ja Tommy ei olisi ihmetellyt, vaikka olisi saanut kuulla siitä taas. Oman juomansa tarjottimelta pois siirtäen, omalle paikalleen istuen, Tommy lopulta katsahti häntä vastapäätä istuvaa naista suoraan silmiin. "On kyllä ollut ihan helvetinmoinen päivä." Toteamus. Kaikki maailman adjektiivitkaan yhdessä eivät tosin riittäisi tätä päivää kuvaamaan! Sekasortoa, kaaosta... Tommy veti syvään henkeä, istuen varsin rennosti omalla tuolillaan, pian kysyen; "Mites Shock'laiset? Teilläkin taidettiin vaihtaa murhaavia katseita?" Ehkä työasioista puhuminen ei ollut se paras rentoutumiskeino, mutta May sai toki olla vastaamattakin, jos niin halusi. Tommy vain oli tottunut puhumaan asioista ääneen, eikä hautomaan näitä pääkopassaan - toisin kuin useimmat ihmiset. Ainahan tosin se asioiden halki puhuminen ei ollut mahdollista, mutta silloin Tommy yleensä purki itseään kirjoittamalla. Kirjoittamalla utopistisia ja etäisiä tarinoita, jotka monen mutkan kautta olivat yhdistettävissä tämän omaan elämään. Kitaraakin tämä osasi soittaa ja siellä se musta kaunokainen odotti tälläkin hetkellä Groovessa. Toki tunteiden purkamiseen sopi myös punttisali, jossa Tommy kävi useamman kerran viikossa 'ilmaisemassa itseään'.

Ja vaikka miehen esittämä kysymys koskikin Shock:laisia ylipäätänsä, ennenkaikkea Tommy oli kuitenkin huolissaan Mayn hyvinvoinnista. Tuon fyysisessä kunnossa taisi olla 'at this moment' hieman toivomisen varaa. Tommy ei haluaisi ottaa harteilleen omantunnontuskia siitä, että olisi jättänyt tuon yksinään koikkelehtimaan NY:n kaduille, eikä varmasti antaisi tuon yksi tästäkään kahvilasta lähteä. Varmasti saattaisi tuon 'kotiovelle', oli May taas mitä mieltä tahansa. Ihmiset eivät turhan usein tietäneet omaa parastaan, saatika sitten turhan ylpeät naiset...

If I was your vampire,
Certain as the moon,
Instead of killing time,
We'll have each other
Until the sun.
/MM - If I Was Your Vampire

[korppi]

"Oot varmaan ensimmäinen joka ei tukahdu tiedonhaluunsa kuvitellessaan kaikkia likaisia yksityiskohtia", May hymähti ja oli varsin tyytyväinen, että asia oli näin. Tyytyväinen ettei hänen tarvinnut kieltäytyä selittämästä mitään. Nykissä oli liikaa kaikkea, jokainen kadunkulmakin tuntui tuovan mieleen liian paljon kaikkea monimutkaista ja läpikäymätöntä. Näh, forget it. Huomenna kun lentokone nousisi ilmaan kentältä May voisi taas unohtaa kaiken.

Hän katsoi hetken hämmentyneenä Tommya, joka veti hänelle tuolin, tajusi sitten kuitenkin istuutua. Harvemmin sitä enää törmäsi tällaisiin herrasmiehiin ja salaa Charlotte Brontëa lukeneena May ei laittanut miehen toimintamalleja lainkaan pahakseen. "On kyllä", hän vastasi kohottaen samalla kupin huulilleen. "Njoo kyl. Mä en tiedä. Oon koettanu tähän asti uskotella ittelleni ja Damille, et kyl toi poppoo pysyy kasassa. Mutta nyt en enää tiedä. Se on ollu välillä niin takkuista. Ja luulen että noi ei sulata ton kaltaista julkisuutta. Ne oli ilmeisesti viettäny yön yhdes, Kitty ja Dam? Mä en tiä ku en jaksanu kysellä. Dam kyl näytti niin syylliseltä, että.. En tajua mikä sen veti niin lukkoon. Kuka tyhmä ees keksi jotain niin absurdia ku yhdistää niiden kahden myöhästymiset. Ja sit jätkä vetää lukkoon. Naurettavaa." Puhetulva iski näemmä. Kyllä hän oli aamupäiväistä miettinyt. Itse asiassa siihen asti, kunnes kolari oli sattunut.

Ovelta kuului tiu'un kilkahdus merkiksi, että joku astui sisään. Sillä jokulla oli hämmentävän tuttu kiharainen hiuspehko. Ja parhaat päivänsä nähnyt nahkarotsi. May käänsi katseensa visusti takaisin Tommyyn, puri huuliaan yhteen ja lähetti yläkerran isukille pikaisen toivomuksen siitä, ettei tulija kaikesta huolimatta ollut Adam. Ja jos olikin, ettei se ainakaan huomaisi häntä. Juuri tämän takia hän vältteli Nykiä. Tommylta ei varmaan ollut jäänyt huomaamatta tulija, tuskin sekään, että May oli kyseisen tunnistanut. Sivusilmällä hän pani merkille miehen kääntyneen tänne päin. Se pysähtyi hetkeksi. Hitto, se tunnisti. "Katos katos, routako on ajanut porsaan kotiin?" May käänsi hitaasti katseensa mieheen, jonka sanat olivat silkkaa ivaa. "Sulla ei oo näköjään ollu vieläkään varaa ostaa uutta takkia." Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ilmassa oli sähköä, mutta se oli kovin negatiivisesti varautunutta. "Etkö sä esittele meitä?" Adam kysäisi Tommyyn viitaten. "Ai tietty joo. Täs on Tommy. Ota siitä vähän miehen mallia hei. Se ei luiki häntä koipien välissä pakoon heti ensimmäisen ylämäen sattuessa." Ei, he eivät olleet lupautuneet myötä- ja vastoinkäymisiin, mutta kihlat olivat joka tapauksessa lupaus avioliitosta, vaikkei kumpikaan sitä ollutkaan silloin sisäistänyt.

Adam mittaili tätä Tommyksi kutsuttua katseellaan. Mies oli häntä isokokoisempi, mikään ihme. Kaikkihan olivat häntä isompia. Silmät kaventuivat viiruiksi. "Heippa vaan sullekin", May totesi antaen selvästi ymmärtää, että Adamin seuraa ei kaivattu. Naisen sisällä kiehui pahemman kerran eikä Adamkaan halunnut jättää asiaa siihen.

[Absinth]

"Taisivat olla joo." Tommy tuskin oli ehtinyt lausettaan päättää viitaten Damianin ja Kittyn yhteiseen yöhön, kun ovi kilkahti ja May valahti sen mukana kalmankalpeaksi, josta väri nousi nanosekunnissa tulipunaiseksi. Siihen ei paljoa päättelykykyä kaivattu, että Tommy tiesi, mikä ja ennenkaikkea kuka ovesta oli tullut. Tosi kiva. Just tätä v*ttu kaipasinkin... Kulunut nahkarotsi ja kikkaratukka. Tommy ei voinut olla luomatta lippansa alta katsetta tuohon tulijaan. May yritti kovasti pitää katseensa hänessä, vaikka Tommy kokemuksen komealla rintaäänellä voisi vannoa sen olevan s**tanan vaikeaa tälläisissä tilanteissa. Ja pian se samainen nahkarotsinen mies oli siinä, Mayn vieressä seisoskelemassa. Tommy ei jostain kuuman syystä tuntenut tarvetta sanoa tuolle mitään - mistäköhän johtuisi?

Kovin kohteliasta sananvaihtoa "pariskunta" ei käynyt edes Tommyn korviin kuultuna - ja hän nyt sentään oli tottunut vaikka mihin. Hänen exänsä onneksi olivat LA:ssa, vaikka tuskin heillä olisi mitään pahaa sanottavaa Tommystä - ennemminkin toisinpäin. Vieras mies huomautteli jotain Maysta roudan kotiin ajamana porsaana, johon nainen kuittasi tuon aikansa eläneen nahkatakin avulla. Kommentti sai Tommyn välittömästi kelaamaan oman nahkatakkinsa kuntoa (Mies mikä mies. Toimhuom.), mikä ei sinänsä liittynyt tilanteeseen mitenkään, mutta ulkopuoliseksihan tämä tunsi itsensä anyway. Takki taisi olla viikon - pari vanha ja mies oli maksanut siitä itsensä kipeäksi eräälle käsityöläiselle. Parin heitellessä kipinöitä toisilleen, Tommy tyytyi väistämään tilannetta kaikinmahdollisin keinoin. Maan alle vajoaminen olisi kätevä keino tässä tilanteessa. Miten hän vihasikaan joutua tälläisiin välikäsiin. Olisivat setvineet suhteensa joskus muulloin. Mikä sääli, että hänen kohdalleen saattuivat aina nämä naiset ja niiden roikkuvat ex-miehet. Vai mistäs hän tiesi, oliko tuo edes ex-mies?! Huomaamattomasti Tommy puisteli päätään epäuskoisena. Mikä tribuutti tälle päivälle!

Tommy havahtui vasta Mayn mainitessa hänen nimensä. Häh?! Mies oli niin pellolla noiden kahden jutuista kuin vain mahdollista, mutta leikittiin nyt juonessa mukana. Kaveri, jota ei hänelle kylläkään esitelty, mittaili häntä halveksuvalla ilmeellä johon Tommy tyytyi nostamaan kulmaansa jäätävän katseen kera. Kakara. Eleestä kieli kaikki muu kuin ystävällisyys vierasta kohtaan, mutta eipä tuokaan vaikuttanut hänen läsnäolonsa johdosta riemusta hyppivän. Kysyvän katseen Tommy soi Maylle, kuin sanoen; Sana vain, niin vien sinut pois täältä. Tarjoilijattarenkin huomio oli jälleen kerran kiinnittynyt lisääntyneeseen sakkiin pöydän luona. "Jotain selvittämättä Teillä kahdella?" Tommy ei voinut vastaustaa kiusausta kysyä varsin asiallisella, mutta samalla melko rasittuneella äänensävyllä. Saipa nähdä, kumpi kävisi kurkkuun ensimmäiseksi kiinni. May tosin olisi voinut tehdä sen jo aikoja sitten, tämän kannellessa tuota ympäri kyliä väkipakolla, joten tuon poikaystävä olisi ehkä hieman loogisempi vaihtoehto...

But the record keeps playing,
The same old song,
They say "Aha, ahha",
Keep your hands off my girl,
Keep your hands off my girl.
/Good Charlotte - Keep Your Hands Off My Girl

[korppi]

"Ai että onko? Olis varmaan sullaki jos toi huora olis tapattanu sun muksus", Adam vastasi uho äänessään, sanat saivat Mayn ponnahtamaan ylös pöydästä, tuolikin siinä rytäkässä kaatui. "Jos nyt v'ttu viittisit pitää sen turpas kiinni. Tää homma on käsitelty loppuun jo ajat sitten eikä sulla kyllä ole ihan puhtaat jauhot pussissa itselläsikään", ääni oli kylmääkin kylmempi, kädet puristuivat nyrkkiin. May nappasi pöydältä koskemattoman mansikkaleivoksen ja lättäsi sen suoraan jätkän naaman. Adrenaliini sai ihmiset tekemään ihmeellisiä juttuja. Kukaan ei silti nauranut. Naisen katse käväisi pikaisesti Tommyssa hänen napatessaan takkinsa ja laukkunsa. Liikkeet olivat pidäteltyjä, hampaat yhteen purtuna. Hän ei sanonut mitään, Adamkin vain seisoi jostain ihmeen syystä.

May ei tiennyt mitä Tommy ajatteli. Nyt olisi kyllä oiva hetki hermosauhuille, mikäli keuhkot sen antaisivat myöden. Vaan ei. Vihreät silmät kävivät taas nopeasti Tommyssa. Pyysikö hän miestä mukaansa? Ehkä. Alitajuntaisesti vähintään. Käveli sitten Adamin ohi varoen visusti edes osumasta mieheen. Kyseisen mielenhallinta oli kieltämättä häkellyttävän hyvä. Se vanha Adam olisi hyökännyt päälle kuin raivohärkä. Vaan juuri nyt hän ei jaksanut vaivata asialla sen enempää mieltään. Vasta sitten, kun tuo minotaurus heräsikin eroon ja suuntasi kaikki voimavaransa taakse jääneeseen Tommyyn. Tästä ei h*tto vie hyvää seurannut!

[Absinth]

Huora. Tappattanut. Muksun. Ahaa... Sanat menivät yhtä nopeasti Tommyltä ohi kuin hän ne kuulikin. Vieraan miehen pulssi taasen tuntui nousevan hetkessä luvattoman korkeisiin lukemiin ja Tommy alkoikin jo henkisesti alitajunnassaan valmistautua tuon tulevan päälleen millä hetkellä hyvänsä. Vaikka jos tuolla olisi järjen hiventäkään päässä, jäisi se pelkästään ajatukseksi. Sitä venaten, Tommyn valtasi jälleen tunne, että hän oli taas tunkenut nokkansa asioihin, joista olisi kannattanut pysyä kaukana. Ja taas se oli tapahtunut vahingossa! Hänellä ei ollut mitään aikomusta olla kolmas pyörä jossakin perhedraamassa, sillä Maylla ja tuolla miehellä näytti olevan enemmänkin kuin paljon yhteistä historiaa. Sikälimikäli hän oikein tilanteen ymmärsi. Kaksi asiaa miehelle tosin jäi hyvin, omien päättelyidensä jälkeenkin, epäselväksi; mitä May näki - tai oli nähnyt - tuollaisessa villikarjussa? Ja mikä hemmetin lapsi...? Mayn pitäessä yllä ex-rakkaudelleen v*ttuilua, Tommy nousi hyvän sään aikana pystyyn tuoliltaan, huomaamattaan heti naisen perästä. Ja Tommyn silmän hetkeksi irrottua rakastavaisesta pariskunnasta, kuin tyhjästä nainen tempaisi leivoksensa riitakumppaninsa naamaan - kruunaten sillä koko komeuden! Tommyn oli sillä samaisella sekunnilla erittäin hankalaa pitää sisällään mieletöntä naurun remakkaa, joka pyrki tuosta ulos. Pokka pitää. Pokka pitää...! Epämääräistä virnistelyä ja kovaa - kovaa - yritystä pitää naama peruslukemilla.

Ja fiaskon senkun jatkuessa May vilkuli itseään kasaavaa Tommya, kuin kysyen "Nyt vai huomenna?", napatessaan laukkunsa ja takkinsa mukaan, aloittaen - pahasti ontuvan - taktisen poistumisen kahvilasta. Tommy jäi kuin äimänkäkenä tuon jälkeen. Eihän hän tässä jupakassa ollut ollenkaan henkisesti mukana, joten Mayn touhuissa mukana pysyminen vaati hieman, eh, harjoitusta. Hän ei henkilökohtaisesti olisi jättänyt naisen asemassa asiaa näin auki, mutta hänhän ei tuon asioista päättänyt. Tommy itsekin oli jo melkein raahannut itsensä kahvilan oven paremmalle puolelle kuin se "vieras mies" sai jostakin päähänsä, että voisi kenties kokeilla tappajan viettiään - ja taitojaan - häneen. Se oli virhe. Salamannopeasti, toisen syöksyessä hänen kimppuunsa, Tommy käänsi tilanteen edukseen, napaten tuon vauhdista kiinni - nostaen kapinoitsijan komealle korkeudelle rivelistä ikkunaa vasten, liiankin ronskilla kädellä tätä lasia vasten painaen. "Anna kuule s**tana olla viimeinen kerta...!" Tommy murahti silmät liekeissä vakuuttavalla äänensävyllä - sellaisella, joka olisi saanut heikoimmat laskemaan alleen - roikottaen miestä hetken ilmassa, kasvoillaan kareillen vaarallinen räjähdysalttius. Yksikin väärä liike... "V*tun idootti." Lopulta säälivä tokaisu, hetkellinen hermojen kiristely - ja Adamin tiputus maanpinnalle. Sai luvan olla viimeinen pisara. Oppisipa moukka s**tana käsittelemään naisiakin oikein... Epäuskova pään pudistus.

We were one in words
You finished my sentence
I could never attract tomorrow
It pushes me aside

Ja pienen hetken Tommy odotti paikoillaan. Odotti kuin odottaen josko tuo tulisi vielä verta nenästään kerjäämään, nousisi ylös. Eikö...? Askel vakaana Tommy käveli kahvilasta ulos, päästäen Mayn kuitenkin edelleen ja luoden samantien kysyvän katseen tuohon. Heti kahvilasta ulos päästyään mies sanoi jo tyynellä äänellä; "Sulla ei varmaan ole mitään sanottavaa?" Tämän äänessä oli havaittavissa pieni epäilyksen häiven. Selistystähän May ei ollut tälle velkaa, mutta olisi tosiaan "ihan kiva" tietää, miksi tuossakin tilanteessa piti edes käydä. "Ja tuo oli sun Nykiläinen poikaystäväsi? Otan osaa." Tommy saneli oikeasti närkästyneenä Mayn saamaan kohteluun. Jos tuo olisi hänen tyttöystävänsä äskeinen urpo ei olisi selvinnyt äskeisestä noin vähällä...

Yell at me I want to be, your light that shines
But my ground is shaking and I might fall
I wish that I could say, I wish that I could be your evil in a closet
/In Flames - Evil In A Closet

[korppi]

Siinä he sitten seisoivat kahvilan ulkopuolella, olisi ehkä hyvä jatkaa matkaa johonkin suuntaan. Tommyn sanat tulivat jostain ulkopuolelta. May kelasi Adamin sanoja, mietti sen vihaa. Hän oli jum*lauta ollut silloin 17. Ja mitä jätkä teki kun sai tietää? Otti ja lähti lätkimään. Ja nyt sillä on otsaa väittää hänen tappaneen heidän vauvansa. Hän olisi voinut ladella Adamille ties mitä lääketieteellisiä faktoja siitä, että sikiö ei ollut mikään lapsi, eikä tuntenut mitään. Jotenkin vain miehen sanat olivat olleet kuin vatsalaukku täynnä jääpaloja.

"Tota, mä oon pahoillani. Mun ei.. tai siis.. Kiitos. Ja anteeks." "Ikävä, että sä sait kuulla näin. Mä en.. Kukaan ei tiedä." Sananmuodostus oli hankalaa juuri nyt, vihreiden silmien katse oli arka. Adam oli totisesti ollut viimeinen pisara sille päivälle ja kaikkea oli vaikea yrittää pitää sisällä. Tämän vuoksi hän inhosi Nykiä. Juuri tämän vuoksi. Jokainen kadunkulmakin tuntui muistuttavan menneistä, jotka hän mielessään johti suoraan aborttiin. Siksi olikin huomattavasti helpompaa, etteivät ihmiset hänen ympärillään normaalisti tienneet sitä. Hän ei joutunut ajattelemaan sitä. Omat vanhempansakaan eivät tienneet siitä. Adam oli lähes ainut. Ja nyt Tommy. May todella toivoi, että kyseinen olisi sen salaisuuden arvoinen, vaikkei ollutkaan salaisuutta vapaaehtoisesti paljastanut. Eksynyt linnunpoika niskat jännittyneenä ja huultaan purren.

Kun alta murtuu katu
Terävät reunat voidaan pyöristää,
ettei jalkoihin satu
Mut sitä ei voi kiistää, ettei se oo hajonnut jo
Apis - Viisaus ei asu meissä

[Absinth]

"Ole ihan huoleti, ei kuulu tapoihin juoruilla toisten yksityisasioista..." Tommy totesti omaan tyyliinsä rennon rauhallisesti. May vaikutti enemmänkin kuin huolestuneelta salaisuutensa paljastumisesta - ihan turhaan vieläpä. Koko juttuhan ei koskenyt Tommya milläänlailla, joten sen suurempaa mielenkiintoa asiaan osoittamatta, tämä pystyisi vannomaan vaikka kiven ja kannon kautta, ettei puhuisi tuosta koskaan - kenellekään. May ei myöskään vaikuttanut erityisen innokkaalta puhumaan asiasta hänen kanssaan, joten Tommy päätti pitää turpansa tukossa siitä asiasta. Ja hupsis! Asiahan oli pois päiväjärjestyksestä pyyhitty. "Toivottavasti toi exäsi ei saanut sydäriä. Vie vielä käräjille." Tommy viittasi puheillaan kahvilan lattialle jääneeseen mieheen. Hän olisi tietysti voinut vain väistää ja antaa toisen kiepsahdella penkkejä päin, mutta... Siinä sekavassa mielentilassa mikä miehen pässää jylläsi olisi epätoivoiselle urpolle voinut käydä huonomminkin.

She reminds me of a one I knew
That cut up the negatives of my life
/MM - Heart-Shaped Glasses

Tavallaan Tommy jopa saattoi kuitenkin ymmärtää millaisia tunteita tuo mies kantoi sisällään. Ja May kuin myös. Vaikka naisten ajatusmaailmaan porautuminen ei ole mikään maailman helpoin juttu, saatika sitten niistä ajatuksista selon ottaminen... Ei kai kukaan sentään halunnut leikkiä jumalaa ja päättää, saisiko joku tähän maailmaan syntyä? Maylla oli ollut varmasti syynsä siihen mitä teki, mutta kieltämättä, Tommykin olisi halunnut oman lapsensa nähdä mieluummin elossa kuin sairaalan roskiksessa... Mitään aborttia vastaan Tommyllä ei tietenkään ollut jos se oltiin tehty oikeista syistä. Ja kuten aiemminkin todettu, Maylla oli ollut siihen varmasti omat - painavat - syynsä, ja niitä sen enempää arvostelematta Tommy katsahti vieressään kävelevää naista silmiin, kuin etsien lisää synkkiä salaisuuksia. Tiesikö kumpikaan minne tässä oltiin edes menossa...? Pääasiahan oli vain varmasti päässä kauemmas Mayn ex-miehestä, jos tuo sattuisi vielä kahvilasta ulos pääsemään. "Minnes nyt? Saatanko sut "kotiin"?" Mies kysyi tietä eteenpäin katsellen ja kulkien, sivusilmällä kuitenkin alituisesti Mayn suuntaan vilkuillen.

And now it's "you know who"
I got the "you know what"
I stick it "you know where"
You know why, you don't care.
/MM - This Is The New Sh*t