don't be too hard on my emotions.

[anspe]

//saa ja pitää tulla seuraksi.//

Danun olo oli tyhjä. Hän tilasi kaakaon ja jäi odottamaan että saisi sen mukaansa. Tyttö maksoi sen ja kiitti. Hymyä ei irronnut. Danu etsi mahdollisimman syrjäisen, piilossa olevan pöydän. Käännettyään takaraivonsa muulle maailmalle, tyttö antoi itkun tulla. Vain yksi sana vieraili hänen mielessään toistuvasti: miksi? Hän oli luottanut ja saanut huomata, ettei se ollut hyväksi. Kylmyys juoksi pitkin Danun ihoa. Kaikkialta mihin miehen huulet olivat koskeneet, poltteli. Tyttö halusi eroon itsestään, eroon niistä muistoista. Hän pyöritti lusikkaa kaakaolasissaan ja nosti sen sitten suuhunsa.

Enää koskaan hän ei erehtyisi luottamaan. Kukaan ei ollut sen arvoinen, kukaan ei koskaan pitänyt lupauksiaan. Ei kehenkään voinut oikeasti luottaa. Danu tapitti sinisillä silmillään kaakaotaan. Ei ruskea juoma tuonut lohtua, ei se lämmittänyt tai täyttänyt häntä. Ja häneltä pyydettiin aina liikoja. Vaadittiin jotain, mitä hän ei voinut antaa.

Siinä tyttö itki hiljaa, täysin lysyssä. Ehkä kuolema olisi helpompi vaihtoehto?

[korppi]

Ruskea mittatilaustyönä tehty nahkatakki, hiukset hieman pörrössä ja simpukkamallinen luuri korvalla Damian astui sisään kahvilaan. Mies vaikutti kiireiseltä, nappasi linjastolta espressokupin ja täytti sen levottomasti liikehtien. Äänenpaino vaihteli, hän oli kovin ilmeikäs puhuessaan. Luottokortti ja nopea hymy, sitten Dam siiryikin jo vauhdilla ikkunapöytään.

"Ei, ei, ei. Ei se niin käy! Sen piti olla jo purkissa. Meillä on hei minuuttiaikataulu, tajuatko. On siinä kans yks manageri! Joo moro." Hän läpäytti puhelimen kiinni, veti syvään henkeä ja puhalsi sen hiljaa ulos. Mies hieraisi niskaansa, nosti sitten kahvikupin huulilleen. Aiss. Pitikö olla niin hätäinen? Kieli paloi. Damian naksutteli sormensa läpi, levitti sitten pöydällä olleen iltalehden eteensä.

[anspe]

Danu siirsi itkuisen katseensa äänen tulosuuntaan. Pian katse kuitenkin siirtyi takaisin kaakaolasiin. Oli aivan turha edes yrittää tutustua kehenkään, sillä tyhmäkin tiesi kuinka tyylikkäästi kaikki meni aina täysin metsään. Danu pyöritteli lusikkaa lasissaan. Ei juoma maistunut. Danu melkein toivoi, että syntyvät pyörteet voisivat viedä hänet mukanaan. Pois täältä. Jonnekin, missä mukava kestäisi. Jonnekin, missä oli turvallista. Danu niiskahti ja nousi. Hän yritti kävellä mahdollisimman hiljaa ja huomaamatta. Lautasliinat sopivat vallan mainiosti nenän niistämiseen. Tyttö palasi takaisin pöydän ääreen, takaisin jäähtyvän kaakaonsa luo.

[korppi]

Damian katseli ympärilleen, pyöritti samalla lusikkaa kahvikupissaan. Jäähdy, jäähdy.. Hän bongasi parin pöydän päässä istuvan tyttösen, joka näytti siltä, että kaikki ei ollut mennyt ihan suunnitelmiensa mukaan. "Mikäs sun kirkon on pimittänyt?" mies huikkasi parin pöydän päähän, hymyili ystävällisesti. Miksi? No nyt vain yksinkertaisesti tuntui siltä. Lehdessäkään ei ollut ollut mitään mielenkiintoista, eikä hän tykännyt istua yksin vaiti.

Oli kovin harvinaista, että hänen iltapäivänsä oli vapaa. Eivät ne nimittäin häntä tarvinneet rumpuja nauhoittaessa. Jätkien kanssa oli sopimpsa, että homma olisi seuraavana päivänä siinä vaiheessa, että häntä taas tarvittaisiin. Sitten olisi tietysti promokuvien otto ja kaikennäköistä. Ilman Mayta he olisivat kyllä pulassa ja pahasti. Nainen kyllä hoiti hommansa ja tiesi, ettei hän tarkoittanut mitään pahaa vaikka välillä vähän kimpaantuikin. Aivan kuten äsken puhelimessa.

[anspe]

Danun katse nousi väkisinkin. Tyttö ravisti kevyesti päätään ja painoi katseensa takaisin alas. Kyyneleet valuivat hiljaisena, taisaisena virtana hänen silmistään. Ne polttelivat kasvoilla, repivät häntä rikki yhä enemmän. Miksi tuo, kuka lie olikaan, oli huomannut hänet? Ei Danu mielestään ansainnut tulla enää kiusattavaksi. Tyttö painoi päänsä kättään vasten, tarttui hiuksiinsa ja veti niistä hieman. Ei se näyttänyt siltä, että hän olisi tukistanut itseään.

Toisaalta hän halusi yrittää, toisaalta ei. Danu ei halunnut joutua putoamaan enää niin korkealta. Hän ei halunnut tulla murskatuksi enää. Puolet hänestä toivoi, että mies ottaisi ja tulisi hänen luokseen, puolet pelkäsi sitä vaihtoehtoa. Jakomielitautista?

[korppi]

Loistavaa, tyttö reagoi sen verran että vilkaisi häneen. Well, ei sitten. Dam kohautti olkiaan, nosti kahvikupin huulilleen ja siirtyi tarkkailemaan ikkunasta sisäpihan olemattomia tapahtumia. Hotelli oli hyvin pitkälle kuollut. Niin ne hotellit taisivat tosin yleensä olla. Mies vilkaisi pöydällä olevaa puhelintaan. Miten helppoa olisi vain heittää se lattialle, tallata päälle, murskata totaalisesti? Todella.

Hän voisi käydä koputtelemassa Gracen ovelle, ehdottaa vaikka leffailtaa tai jotain. Tai sitten he voisivat soittaa yhdessä, siitähän oli ollut puhetta. Kai. Eri asia oli, että muistaisiko nainen sen. Joka tapauksessa jotain aktiviteettia olisi keksittävä, Damian ei ollut tyyppiä joka jaksaisi vain olla möllöttää.

[anspe]

Danu tuijotti kaakaotaan. Ei se siitä tosin tuijottamalla mihinkään huvennut, eikä hän voinut lähteä ja jättää sitä juomatta. Ei hän voinut tuhlata rahojaan. Tyttö pakottautui juomaan lasin puolilleen. Häntä alkoi oksettaa. Danu vihasi sitä tunnetta. Ja miksi niin kävi? Ei kaakao ollut hänelle ennenkään sellaista reaktiota aiheuttanut. Danu nousi lähteäkseen käymään vessassa, muttei hänen kehonsa suostunut siihen. Jalat pettivät ja tyttö putosi lattialle. Kaiken hyvän lisäksi hän vielä oksensikin. Mitä hänelle oli oikein tapahtumassa?

[korppi]

Mies havahtui mietteistään tuon samaisen tytön äkkiarvaamatta kaatuessa lattialle ja oksentaessa. Dam ei jäätynyt, ei suinkaan. Hän nousi ylös tuolistaan, kumartui tytön viereen ja haki katsekontaktia tähän. Samalla hän oli viittelöinyt kahvilan henkilökunnan paikalle. "Miten kävi?" Äänessä ja ilmeessä oli huolestuneisuutta. Damian oli jo kaivamassa puhelinta taskustaan kunnes muisti sen jääneen pöydälle espressokupin kanssa. "Pitäiskö soittaa ambulanssi?" hän kysäisi vierelleen kumartuneelta tarjoilijalta.

[anspe]

"Emmä tähän kuole", Danu vastasi. Hänen itkuiset silmänsä olivat tavoittaneet sen nuoren miehen. Jippii, lisää ongelmia. Danu yritti kammeta itsensä ylös. Tosin jo silloin, kun hän oli päässyt istumaan, maailma tuntui heiluvan. Juntti kun oli, oli ihan pakko päästä ylösasti ja sitten lähdettiin saman tien alas. Sellainenhan Danun elämäkin oli. Aina kun hän luuli elämänsä kääntyvän parempaan suuntaan, tulivat esiin vain sen rumemmat kasvot.

[korppi]

"No toivottavasti et", Damian vastasi jopa hieman naurahtaen, ainakin tytössä oli sisua. Hän katsoi tytön menoa ja kyseisen kaatuessa toistamiseen lattialle mies viittasi tarjoilijalle, joka näppäili numeron ja soitti hätänumeroon. "Jos nyt oot ihan rauhas siinä, ettei mitään pahempaa satu", Dam sanoi tytölle rauhalliseen sävyyn, otti kiinni tämän olkapäästä.

Tarjoilija oli saanut puhelunsa loppuun, totesi että ambulanssi olisi täällä viiden minuutin sisään. Siivooja puolestaan oli jo saapunut paikalle kärrynsä kanssa, veti kumihanskat käteensä ja alkoi ilman mitään ylimääräisiä reaktioita siivota oksennusta lattialta. Rutiinihommia ilmeisesti.

[anspe]

"Mä en haluu sairaalaan, mulla ei oo varaa semmoseen.." Danu mutisi. Kyyneliä alkoi taas valua tytön kasvoille. Hän joutuisi kadulle jos joutuisi kustantamaan jotain sairaalakuluja. Tyttö olisi karannut paikalta jos jalat olisivat kantaneet. No, tunnetustikaan ne eivät kantaneet. Danu painui jälleen pieneksi keräksi. Jos hän ei olisi koskaan tullut tänne, ei näin olisi käynyt... Miksi kaikki meni niin väärin? Miksei hän voinut edes kerran onnistua jossain, tehdä jotain oikein, valita oikein?

[korppi]

"Älä nyt semmosia murehdi", Damian kuittasi. Hän vaikka maksaisi tytön sairaalakulut itse, jos se nyt siitä olisi kiinni. Mies vilkaisi kelloaan. Se mainittu viisi minuuttia oli kulunut jo ainakin tuplasti. Puhelimensa piippasi vaativasti pöydällä, mutta Dam ei itse asiassa edes kuullut sitä.

Hetken kuluttua hoitohenkilökunta saapuikin paareineen. Damian väistyi ammatti-ihmisten tieltä, havahtui viimein puhelimensa pirinään; Terry soitti. Hän vastasi puheluun vain sanoakseen, että soittaisi hetken kuluttua uudelleen. Toinen ensiapumiehistä tuli hänen luokseen, kysyi josko hän halusi lähteä mukaan. Damian kieltäytyi, eihän hän edes tuntenut tätä nuorta naista, mutta antoi nimensä ja pyysi valoittamaat sairaalamaksut häneltä.

[anspe]

"Ei, ei!" Danu parahti rimpuillessaan. Ei hänellä oikeasti ollut varaa tällaiseen, ei hän tähän kuollut! "Antakaa mun olla, kiltit", tyttö aneli, riuhtoessaan vieläkin. Danu ei halunnut joutua kadulle. Eikä hän halunnut joutua sairaalaan. Tyttö joutuisi olemaan siellä yksin kun kaikkien ympärilläolevien luona kävisi joku. Hän ei halunnut. Kohtalo vain piikittelisi. Danu rimpuili ja itki. Hän halusi vain mennä omaan huoneeseensa ja itkeä kivun pois.

[korppi]

Rivakoiden lääkintämiesten onnistui taltuttamaan rimpuileva tyttö, osansa teki myös tarpeeksi monta milliä rauhoittavia suoraan suoneen. Damian vain seurasi sivusta, kahvikin oli jo jäähtynyt. Miehet sitoivat tytön muutamalla remmillä kiinni paareihin, lähtivät sitten kantamaan tätä pois. Dam laittoi puhelimen taskuunsa, nosti nahkatakin kauluksen ja poistui hänkin kahvilasta. Siivooja jäi viimeistelemään nyt jo puhtauttaan kiiltelevää lattiaa.