i took the long road insted

[kakuro]

Mustien saappaiden korot kopisivat kahvilan lattiaan, mustavalkoinen villakangastakki oli naisen päällä rennosti auki. Olemuksesta huokui 'Minä en välitä muista tai muiden mielipiteistä.' -asenne, joka vuosien saatossa oli alkanut huokua läpi voimakkaammin ja voimakkaammin. "Espresso bruno." Afrodite pyysi ja saikin heti pyytämänsä. Näin se yleensä kävikin. Jokin hänessä vain sai ihmiset kiirehtimään, palvelemaan häntä kaikin mahdollisin tavoin. Afroditea se ärsytti. Pyrkyrit. Ottaisivat vain oman aikansa ja tekisivät asiat huolellisesti ja oikein, eikä... Afrodite ärähti hiljaa ja ojensi kahvikuppinsa takaisin tiskille. "Tavallisessa espressossa ja espresso brunossa on hienoinen ero, arvon barista." hän aloitti rauhallisesti ja piirteli punaiseksi värjätyllään kynnellään tiskin pintaan. "Espresso on luultavasti se, jota olet normaalisti tottunut tarjoilemaan ihmisille." piirtely jatkui ja Afrodite istui jakkaralle. "Espresso brunoon kuitenkin lisätään kylmän maidon sijasta kuumaa maitoa." tässä vaiheessa pelokkaan näköinen tarjoilijaneiti näytti siltä, kuin olisi voinut lämmittää maidon poskillaan, sen verran ne näyttivät punoittavan. "Saisinko siis oikean espresso brunon kuuman maidon kera. Kiitos." Afrodite vielä huokaisi puheensa päätteeksi ja jäi odottelemaan, kun tämä 'arvon barista' läksi maitoa lämmittämään.

Puhelin pirahti Afroditen taskussa. Hiljaisen hymähdyksen saattelemana käsi pujahti mustavalkoisen takin taskuun ja tarttui uskolliseen Nokialaiseen. "Bruno Ford, tämäpä iloinen yllätys. Ei ole sinustakaan kuulunut sitten maaliskuun." hän naurahti viitaten miehensä kuolemaa edeltäneeseen vakuutusjupakkaan, joka Brunon arvokkaalla avulla voitettiin. "En tiedä niistä asioista yhtään mitään, eikä miehenikään - korjaan,edesmennyt miehenikään voi valitettavasti auttaa sinua tässä asiassa. Enää." Loppupuhelu oli samanlaista juupas-eipäs väittelyä, joka päättyi sitten lopulta Afroditen hyvästelyihin ja puhelun lopettamiseen. Kännykkä sujahti takaisin taskuun, huoli painoi naisen mieltä. Vakuutuspetosasia varjosti hänen elämäänsä jatkuvasti vaikkei hänellä ole ollut asiaan osaa eikä arpaa, vaikka monet niin luulivat. Kyllä hän näitä epäilijöitä ymmärsi tai ainakin yritti ymmärtää. Boheemi taiteilija muuttui yhtäkkiä seurapiirimiljonääriksi miehensä kuoleman ja hänen Afroditelle testamentoidun omaisuuden johdosta. Kukapa ei epäilisi Afroditen suunnitelleensa tämän kaiken. Tosiasiassa hän oli kuitenkin sureva leski, omalla erikoisella tavallaan.

"Kiitos." nainen kiitti edelleenkin punoittavaa tarjoilijatarta ja valtasi sopivannäköisen nurkkapöydän itselleen, ottaen matkalla pöytään päivän lehden seuraksensa. Kahvi oli liian kuumaa juotavaksi, joten Afrodite syventyi hetkeksi lukemaan päivän uutisia.

[louppi]

Tupakanjämä lensi kauniissa kaaressa roska-astian näköiseen metallimonsteriin, jollainen löytyi aina kaikkien ravintoloiden edustalta. Hooray. Jude oli siis käsittämättömän hyvällä tuulella. Villakangastakkinsa kaulusta korjaten hän astui sisälle kahvilaan. Hiukset olivat joko unohtuneet tai tarkoituksella aseteltu aamukuosiin tai sitten ne vain aina olivat niin täydellisen huolettomat. Hän siirtyi tiskille ja loi pitkän silmäyksen sen takana seisoskelleeseen työntekijään, joka näytti jostain syystä olevan todella häpeissään ja nöyryytetty. Hra Marvel avasi suunsa aikoen kysyä, oliko joku juuri vetäissyt jätkän housut kinttuihin pöytien välissä, mutta tilasin kahvin, mustana.

Tilaus tarjoiltiin mustasta mukista, jonka pinta tuntui karhealta Juden sormenpäitä vasten. Mies antoi katseensa skannata vapaata paikkaa kahvilasta - niistä ei ollut kylläkään puutetta - katse osui vaaleaverikköön nurkkapöydässä. Veruke? Keksitty.
Seuraavassa sekunnissa Jude seisoi jo pöydän vieressä, hieman eteenpäin nojautuneena, kahvimuki kädessään, katse naisessa, joka oli syventynyt lehteen. Los Angeles Times. "Anteeksi, mutta ette sattuisi jo lukeneen pääotsikot? Ystäväni kolumni on tuossa ja minulla vähän aikaa tuhlattavani..." hän selitteli röyhkeää kysymystään anteeksipyytelevä katse silmissään.

[kakuro]

Walk this way

Ovi kävi, kyllä kyllä, mutta entä sitten? Joku eksynyt käy kysymässä tietä metroasemalle. Tai sitten se ei olekaan eksynyt vaan jollain muullakin saattoi todella olla vapaata tähän aikaan päivästä. Työtön, lounastaukoilija tai liian rikas edes ajattelemaan työntekoa. Vilkaisu tiskille ei valottanut asiaa juuri yhtään, takaa päin miekkonen - oletettavasti siis mies - näytti ihan tavalliselta kaduntallaajalta, joka nyt vain sattui haluamaan kahvia ja syystä tai toisesta oli vapaa sen tekemään vaikkapa tähän kellonaikaan.

Mutta se, että se mies käveli röyhkeästi Afroditen pöytään ja vielä röyhkeämmin ilmaisi kiinnostuksensa juuri Afroditen mielenkiinnon herättänyttä läpyskää, josta nainen juuri imi uutistietoa päähänsä. Katse ei noussut lehdestä, itseasiassa naisen silmiin nousi ihan uudenlainen kiinnostunut katse kuin hän olisi juuri löytänyt lehdestä jotain elämääkin suurempaa. "Miehet, nuo avuttomat konnat, joita me rakastamme vihata ja vihaamme rakastaa. Kenelläkään ei ole varmasti mitään sitä vastaan, jos totean yksinkertaisesti, ettemme me mahda miesten putkiaivoille mitään. Luoja on meidät luonut sellaiseksi kuin me olemme. Herää vain epätoivoinen kysymys: miksi, Luoja, miksi?" Afrodite luki lehdestä ja nosti viimein katseensa edessään seisovaan kaksilahkeiseen. "Ystäväsi kenties? Kerro terveiseni, rakastan hänen kolumniaan."

Lehti ei kuitenkaan vaihtanut omistajaa, ainoastaan naisen asento vaihtui hieman - lehti ylemmäs jotta saattoi jatkaa lehden selailua vailla häiriötekijöitä, siis sitä putkiaivokansalaista.

[louppi]

Se ystävällinen hymy, jonka Jude oli vääntänyt kasvoilleen, suli vaarallisen monen sekunnin ajaksi Juden kasvoilta tämän kuunnellessa naisen selkeää artikulointia ja vaihtelevaa äänensävyä. Yksinkertaisesti hän vain tuijotti vuoroin vaaleahiuksista neitiä, vuoroin hänen puoleensa jääneitä juttujen pääotsikoita. Suuri huumetakavarik-.. Lehti laskeutui aavistuksen verran ja Marvel huomasi katsovansa toista suoraan silmiin, jotka tuikkivat nokkelan läpänheiton aihettamasta ylpeydestä. Jude ei tajunnut laskeutuvansa tuolille blondia vastapäätä ja painavansa oikean käden sormia tiukasti kahvimukin ympärille.

Wow!

- "Tokisehänhienoa", mies päästi sanaliuskan suustaan valtoimenaan, katsomatta sitä osiin ja jäi sitten taas sanomalehden taakse tuijottelemaan etusivua ja katselemaan lakattuja kynsiä, jotka peittivät pikku-uutisen maailman älykkäimmän papukaijan, Alexin, kuolemasta. "Luetteko sitä useinkin?" Marvel tiedusteli vaivihkaa ja siemaisi yhä heikosti höyryävästä kahvistaan tuijottaen yhä, urheasti, otsikkoja toivoen, josko lehteä taas laskettaisiin ja hän saisi tilaisuuden nähdä naisen kasvot. Jude oli tavattoman jännittynyt, mutta purki sen kaiken kahvimukinsa puristamiseen sormenpäät yhä valkoisempina.